Facebook on vahva peli. Kaataa diktaattorin toisensa jälkeen.
Onko muka todellakin niin, että diktatuureissa on aiemmin harrastettu valikoivaa informaation jakamista?
Pöyristyttävää.
Ensin kaikki olivat samaa mieltä. Sitten tuli Facebook ja kaikki olivat eri mieltä.
Paitsi Gaddaf, joka on edelleen samaa mieltä.
Diktaattorit ja terroristit -lienevät useasti samoja henkilöitä- ovat viime päivinä heränneet huomaamaan, että pahin vihollinen (jälkimmäisille) ja paras ystävä (edellämainituille) ei olekaan nykyään USA, vaan sosiaaliset mediat.
Sosiaalinen media on paholaisen kaatajan päiväuni.
Gaffaf piti tänään puheen. Tunnin mittainen vihaisen miehen monologi.
Gaddaf ei näyttänyt terveeltä. Henkisesti. Kehon kieli hehkui vihaa ja sairautta.
Gaddaf ei vapissut, mutta hyperventiloi sisäisesti. Hän tietää hävinneensä, mutta vie mukanaan monta Libyalaista ja kuolee marttyyrina.
Ja elää ikuisesti neitsyiden seassa.
Gaddaf ei voi hävitä.
Amin Asikainen taas voi hävitä. Euroopanmestaruusottelun.
Asikainen on voittanut viimeksi muutama vuosi sitten, mutta on nyt siis sovittu EM-titteliottelijaksi. Nyrkkeilyssä sovitaan asioita enemmän kuin Italian potkupalloliigassa.
FC Lahti tippui syksyllä Ykköseen. Haluaisin sopia jonkun kanssa, että Lahti pelaisi ensi kuussa Veikkausliigan mestaruusottelun. Tai Valioliigan. Tai miksei samantien Champions Leaguen.
