Loppu hyvin, kaikki jotenkin.

Ja lopulta kävi näin:

Norjassa tunturiin. Siellä kärry auki ja kelkka alas. No mahoton rätinä ja paukehan sieltä kuului. Ensin luulin, että kapistus oli umpi jäässä 1300km retuutuksesta.
Kun ajoin eteen metrin pari tajusin silmänräpäyksessä, että romu oli.
Hyppi ja pomppi ja paukkui ja tärisi. Iso hälytys!

Tutkin ja hämmästelin (olen loistava mekaanikko) ja ymmärsin, että väärin oli kasattu. Joku otti kiinni johonkin toiseen. Ajokieltoon ja heti!
Paitsi kärryyn oli ajettava. Pikaisesti.

Hyperventiloin hetken, mutta pian ymmärsin tehdä suurimmalle tuntemani kelkkatietäjälle, Isolle Aaalle "mitä hittoa mä teen"- katastrofipuhelun, mutta tokihan amerikanpuhelimeni oli juuri tällöin imuroinut virtapiirinsä täyteen relaksantteja, eikä pihissyt pätkääkään.
Ei päälle, ei pois päältä. Umpinen kuja.

Tällaisessa tapauksessa paras tapa toimia on alkaa ajaa auto-kelkkakärry-yhdistelmää mahdollisimman kovaa.
Ja sen tein.

Samalla kun luuri jostain kumman syystä alkoi antaa elonmerkkejä ja siitä ilahtuneena sytyin tekemään iloani hallitsematta henkisiä aaltoja, saavuin erään norjalaisen kylän ydinkeskustaan, jossa uloshengitykseni aikana porauduin koko yhdistelmäni kanssa syvälle paikalliseen hidastemöykkyyn, josta sinkouduin kaiken muun krääsän kera kohti taivasta..
Siellä me mentiin...ja tultiin takaisin...ja mentiin...ja tultiin...muutaman kerran, kunnes oltiin koko suuri kelkkaperhe keskellä tietä. Paikallaan.
Häpeä oli yllättävän pientä, vaikka suuri joukko paikallista väkeä osoitteli sormillaan ja nauroi.
Ilo oli kuitenkin häpeää suurempi.

Siitä sitten häntä koipien välissä kohti suomalaista kotikylää. Iloisin mielin, kunnes autosta loppui bensa 2km ennen määränpäätä. Oho ja noin.
No, bussi tuli takaa ja otti kyytiin. Sillä kylille, bensaa kannuun ja paikallisesta baarista pummikyyti autolle.

Mutta autolla oli silmillä uusi katastrofi: kannussa ei ollut kaatonokkaa. WTF!?
McGyver-henkisesti selvitin uhkaavan tilanteen löytämällä (semmoinen vahinko, että toista ei tule) kontista aiemmin talvella katkenneen muoviputken ja teippirullan.
Muutama tippa tippui tielle - anteeksi Teno, anteeksi - mutta taas mentiin.

Tämän välitarinan opetus on siis: Älä heitä MITÄÄN pois, voit joskus Tenon varressa tarvita sitä!

No kelkasta löytyi vika pienen ravistelun jälkeen...mutta kokoamisvaiheessa tippui tietenkin 1,5cm metalliholkki 2,0cm reiästä likakaivoon. ON se mahdollista.
Ainutlaatuinen osa. Löytyi lopulta. Likakaivosta. Tämä kilkutin ja muutama kilo muuta metallikrääsää nostettiin varsimagneetilla sivistyksen pariin melkoisesta öljymoskasta.

Tarinan loppu on tylsää perushuttua:
Käsisuoja poikki, bensat oli loppua kelkasta tunturissa, Salkkareiden Seppo veti muiden juomat, kahvinkeitin meinasi käräyttää mökin, jne jne.
Ja lopuksi puolet omaisuudesta jäi lähdettyäni lappiin.

Aina tapahtuu ja useasti sattuu..

Mr Bean taas, hei - saanko avautua?
Mun blogi - tottakai saan.

Tapahtuipa seuraavaa lähtiessäni Utsjoelle kelkkailemaan:
Olin vaihdattamassa kelkkaan maton karkeammaksi. Siis moottorikelkkaan. Ei sellaista nukkaista pitempikarvaista. Sarvet piti nostaa ja käsisuojat laittaa.
Käsisuojat tuli ja siinä kaikki.

Kelkkaa kyytiin hakiessani huomasin että konepelti oli 5cm auki. Mutta kuinka kauan? En ollut kopeloinut konetta viikkoihin.
Ihme sinänsä, koska olen loistava mekaanikko ja muutenkin perin kiinnostunut koneista.
Ei kun en olekaan - muistin väärin.
Jokatapauksessa olen ollut moottoriteitä kaahatessani kiihdyttelevä katastrofi ja ainakin aikapommimainen kamikazekuljettaja!

No sen muistan kuitenkin oikein, että kaverin auto jäi kiinni 3-asteen mäkeen. Ylämäki sentään. Olenkohan koskaan ajatellut ostavani takavetoista pakua?
Jos, niin en mieti sitä enää - ikäloppu fordini hinaili jättimäistä amerikanautoa eestaas ympäri pitäjää. Neliveto 6 - takaveto 0.

No, reissuun lopulta.
Kaveri tuli niin kipeäksi ettei itse tajunnut olevansa tosi kipeä. Ei lähtenyt, tulee sitten perästä.

2/3 karavaanilla siis peräkanaa kohti pohjoisnapaa.

30km päässä ensimmäinen kahvitauko. ABC Heinola. Saiskohan siitä hyvän blogisponsorin? Mulla on kuitenkin lukijoita varmaankin toistakymmentä.

HÄH? Kärryn rengas lähes ilmaton. Nyt jo? Vartin olisi ehkä vielä kestänyt.
Öljyt vaihdan kuitenkin, ettei jää mustapekka käteen kesken reissun.
Konepelti pystyyn ja litkut sisään.
Sitten kyynerpäällä törkeästi "pellinpystyssäpitäjään", (mikä lienee nimeltään) ja helevetinmoinen vihlaisu kun molemmat kämmenet jäivät väliin.
Ja semmoinen kipu minkä muistaa. Mutta luita en saanut poikki, hyvähyvä.
Mutta perillä saan sääliä kun mustuivat hyvin.

Tätä sitten kertomaan apsin tiskillä Vataselle (rallikuski).
Siinä hekotellessa kaveri iski kermakannun komealla kämmenlyönnillä laattalattialle. Toista litraa, ellei jopa täydet kaksi.
Selvisin hyökyaallosta ainoastaan maailmanluokan reflekseilläni ja luckylukemaisella varjoani nopeammalla kahden askeleen tanssikuviolla.

Puhelin käteen ja soitto kotiinjääneelle varamiehelle: "Lepää muutama päivä - MEIDÄN lähellä ei kannata aikaansa viettää"!!!

Jatkuu seuraavassa numerossa...