torstai 20. syyskuuta 2012

200 loikan pooli

Matkani pohjoisella joella jäi kesken. Tässä tiivistelmä:

Jokivarteen lasketeltuamme ensimmäinen tapaamamme ihminen oli kalastuksenvalvoja. En ole joutunut näyttämään lupia lähes ikinä.
"Luvat, todistukset, piljetit, ansioristit jne, kiitos", sanoi Nikolai, nykyinen suosikkini valvojien joukosta. Nikolai on hyvä. Antoi vinkit ja kertoi tarvittavan, mutta jätti tarpeeksi kalastajan oman taidon varaan.

Ilta alkoi jo hämärtyä kun keinuimme kanjonin reunoja kohti toinen toistaan komeampia pooleja. Tomi sai kiinnityksen kalaankin. Itse sinkoilin heittosiimaa pimeyteen onnen purskahdusten ja vahvan itseluottamuksen saattelemina. Kalankin väitin jo kerran iskeneen.
"Kiinni, irti, perkele!"
"Melko mielenkiintoista nähdä aamulla mihin olemme heitelleet. Odotan aamua niinkuin Kindermunan avaamista", sanoin.

Pikkuhiljaa jatkoimme kapenevaa joenuomaa ylävirtaan, kunnes kevyessä aamun kajossa kangasteli täydellisen näköinen koskenniska.
Minun vuoroni korkata.

Kymmenen metrin päässä rannasta häämötti klassinen jokaniskan heittokivi.
Lähestyin sitä varmoin mutta pimeässä varovaisin lapsenaskelin.
Ei riittänyt varovaisuus, kun jo muutaman askeleen päässä tajusin olevani matkalla kohti vedenpintaa korkeuhyppytyylillä, töppöset kohti taivasta.
"Tässä ei hyvin käy", ehdin ajatella.

Puolen metrin veteen selälleen putoaminen ei anna juurikaan mahdollisuuksia selvitä kastumatta, varsinkaan kun olet virittäytynyt (juuri hankittuihin) vyötärömallin kahluuhousuihin.

Euroopan tasollakin kuuluisa hidas ajatuksenjuoksuni liikahti tässä hirmuisessa hätätilanteessa hätkähdyttävän nopeasti ja yhtäkkiä pitelin itseäni yhdellä kädellä sillassa kuten vain seinäjokinen painija sen osaa tehdä, toisella kädellä koko ajan kaverin lainavapaa varjellen.
Kolmipistevaakani päätarkoitus oli toki kännykkäni varjeleminen. Olen toistuvasti tyhmä ja pidän sitä taskussa kahlatessani.


Mutta ei riittänyt käden mitta.
Kännykälle kävi joogan ansiosta hyvin mutta alakerran alusvaatetuksen kosteusprosentille ei.

Veteen pudotessa ei kannata olla virittäytynyt kolmesenttisiin lampaanvillaimitaatio-pöksyihin.
Alusvaatetukseni painoi pikapikaa kolmatta kiloa.
Pari kiloa sain puristeltua pikaisesti pois, mutta melko kostea olo jäi. Päänahan sisusta kuitenkin kuumotti.

Päätettiin tehdä tulet heti kun pakaroita alkaisi paleltaa liikaa.
Hätätilannepäätöksestä ei mennyt kuin muutama minuutti kun Tomi alkoi viittoa joelta selkäni taakse.
Parinkymmenen metrin päässä seisoo jokitörmällä aamun kajoa vasten rauhallisesti vastaileva ukko jonka takana koivikon peittävä savupatsas. Mistäs tämä ilmestyi?
Törmän takana oli norjalaisten lohestajien leiri jonka keskellä juhannushenkinen kokko.
Joskus näinkin.

Pari kilometriä päätettiin jatkaa ylävirtaan.
Joki oli pitkän pätkää melko matalaa ja pomppuista, mutta päättäväisesti matkasimme kohti kartalta bongattua selkeää laajentumaa.
Viimeinen kilometri paljastui sellaiseksi pajuviidakoksi että en ole vastaavaan koko perhokalastusurallani törmännyt.
Kahden vavan kanssa samoilu läpi viikatetta vaativan pajukon saa väsyneen miehen kiroilemaan niin että amerikkalaisessa dokumentissa nauhalta kuuluisi pelkkää piippausta.

Mutta kyllä kannatti.
Viidakon loputtua edessämme oli puolen kilometriä kuvankaunista lohipoolia: matalan kosken jälkeinen monttu ja sitä seuraava pitkä niva. Hrr..

Eipä aikaakaan kun ensimmäinen asukas paljasti itsensä. Ja sitten toinen ja kolmas ja..
Pooli oli pullollaan lohia. Kaloja kimpoili kolmensadan metrin matkalla kahden tunnin aikana lähemmäs kaksiSATAA kertaa. Toki monet loikista olivat samojen lohien, mutta peijooni vieköön, oli niitä eri kokoisia ja erinäköisiäkin kymmeniä.

Ja kaikkea koitettiin perinteisistä lohiperhoista surffilautoihin ja nymfeihin, mutta kaikki olivat lopulta lähinnä ohiperhoja.
Ei tärpin tärppiä, ei edes sellaista jota olisi itselleen tärpiksi voinut valehdella.
Epätodellinen tilanne.
Toki kuulin matkalla kahdelta vastaantulleelta norskilta että "ylävirrassa oli sellainen pooli jossa kalat hyppivät koko ajan mutta mihinkään ne eivät ota".
Epäilin silloin että eivät osanneet asiaansa. En epäillyt enää.

Lähimpänä väsytystä olin kun noin kuuden kilon kolli ponkaisi kohti taivasta niin että heittosiimani jäi metrin korkeuteen saakka kiinni kalan vatsaevään.
Oliko minulla siis kala siiman päässä?

Ei siis tullut mitään vaikka kaikki keinot koitettiin.
Lohi 6 - kalastaja 0, reput selkään ja kohti kotia. Mutta kaikki poolit kalastaen ja niitä auringonvalossa ihastellen.

Komeita olivatkin ja aikalailla sellaisia mitä lähes pilkkopimeässä arvelimmekin.
Paitsi...se loistava ränni johon käytin lähes puoli tuntia ja jossa kala iski. Vettä 15cm eikä MITÄÄN mahdollisuutta että siinä olisi koukkuun tarttunut muuta kuin maapallo.

Näin jatkettiin, kuvia otettiin ja kalatkin saatiin.
Loppu hyvin ja lähes kaikki ihan hyvin :)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Mihin sattuu, maailma?

Mihin sattuu maailma, mikä sinun on?
Suuri ongelmasi on sairaalloinen viha.
Kaikkialla tapetaan hakataan raiskataan murhataan.

Usko on tapattanut aina, siinä ei ole sinänsä mitään uutta.
Kristinusko, Islaminusko, jne usko.

Kristityt tappoivat taannoin kaikki jotka eivät ymmärtäneet että kristinusko on ainut tapa uskoa.
Siinä meni inkkarit ja punkkarit ainoan oikean jumalan sanaa levittäessä.
Ja levisihän se, vaikka tyhmä alkuasukas ei aluksi ymmärtänyt omaa parastaan.
Lahtauksen keskellä kävi kuitenkin niin että monilla alueilla ei jäänyt juurikaan jumalan sanaan uskovia. Paitsi sanansaattajat.
Nyt näin ei voi käydä, meitä on paljon.

Nettiajassa näyttää siltä että kristitty on ymmärtänyt että ihmisillä voi olla useampikin kuin yksi tapa uskoa.
Islaminuskoinen ei sitä vielä usko.

Islam ei ole kuitenkaan ainoa usko joka tekee viisaistakin hölmöjä.
Mitä järkeä on kiihkoilla uskonnon takia? Uskonnon!?
Käsi pystyyn kaikki te ympäri maailman jotka kinastelette uskonnon takia!
Kertoiko jumalanne tai joku muu tähän rinnastettava veijari että tapettava on? Kenelle kertoi?
Jos aivot ovat pienet, ne on helppo pestä. Mutta ei kai kaikilla rähinöitsijöillä ole pienet aivot?

Islaminuskoisiin (toim huom: EI kaikkiin) on pumpattu viime vuosina paljon vihaa.
Ja pistäähän se toki vihaksi kun joku on niin törkeä että piirtelee ilkeitä kuvia isosta päälliköstä.
Semmoinen piirtelijä pitää tappaa ja kaikki kyseisen maan kansalaiset siinä ohessa.

Viimeinen pisara on ymmärrettävästi videonpätkä muhiksesta med kaikenlaiset ihmisen paheet. Tsiisuksesta voi toki tollaisen tehdä, mutta ei muhammedista.
Mutta kun nyt sellainen video amerikassa tehtiin, niin aivan oikeutettua on että sellaisen maan suurlähettiläsherra raiskataan, lahdataan ja ruumiinsa kiikutetaan kylänraitille ja kaikkialla keräännytään pauhaamaan kuolemaa amerikkalaisille.
Kohta kuolee ranskalaisiakin.

Kiinalaiset ovat myös vihaisia kun Japani meni ostamaan itselleen pari pikkuista saarta joiden muutama kinkki muistelee mahdollisesti joskus kuuluneen Kiinalle.
Tästä syystä pienet ihmiset haluavat suurta sotaa Japania vastaan.
Tuollaista EI vaan saa tehdä ilman suunnatonta rangaistusta.
"Kuolema kaikille Japanilaisille!" huutavat kiinalaiset barrikadeilla.

Maailma, olet kummallisessa tilassa! Ihmisesi raivoavat naurettavista asioista. Oletko ahnehtinut liikaa ihmisiä? Oletko maailma räjähtämäisilläsi?

Huom: haluan täten mainita että minulla ei ole mitään jotain nimenomaista uskontoa vastaan, tai ainakaan enempää kuin jotain toisenmerkkistä. Islam pomppasi esimerkiksi siitä syystä että kyseinen poppoo pöljäilee tällä hetkellä kohtuuttoman paljon kohtuuttoman naurettavista syistä.

Itse en ole aggressiivinen - en kuulu kirkkoon..