Ihmeellinen luonto, osa 1

Olin tänään metsällä. Melkoisen kummallinen päivä oli:
Ensin törmäsimme ilveksen jälkiin rusakon jälkiä seuratessamme. Sitten hangesta pilkotti jäniksen käpälä, minkä jatkona oli ainoastaan kankku ja pala alaselkää. Ilveksen jääkaappi. Emo lähti töihin ja jätti koulusta tuleville lapsille pöperöä pöytää. Emme löytäneet mikroa, emmekä viestiä.

Sitten ystäväni Kusti jahtasi pitkäkorvaa pitkän pätkän ympäri pitäjää. Kusti on pieni beagle jolla on suuri sydän. Mutta iso sydänkään ei meinaa auttaa aukeiden metrisessä lumessa. Perässä silti pysyttiin. Ei kuitenkaan niin lähellä, että Gustavo olisi pystynyt pelastamaan jänistä kilpailevan metsästäjän halpamaiselta hyökkäykseltä. Kesken kiivaan ajon iski nimittäin koukkunokka kanahaukka rusakon niskaan keskellä peltoa ja -täyttä laukkaa. Pitkät painit, lumi pöllysi, mutta jänis pääsi livahtamaan karkuun. Ei kuitenkaan selvinnyt pupu, vaan löytyi tunnin päästä kuolleena keskeltä metsää. Ei ole tylsä harrastus tämä ;)

Sattumisia ja tapahtumia

Taas sattui ja tapahtui.
Olin lähdössä ammuskelemaan sinnepäin minne jänikset juoksentelevat, kun puhelin soi.
7:52 ja vieras numero. En siis vastannut. Mutta kun jätti vastaajaan viestin, en voinut enää viitata kintaalla.
"Halmelahti lumensiirto, jne....Joudutaan siirtämään autonne hinurilla, kun se on siirtokyltin alaisella alueella"! Aaaaargh!!!!
Luuri kouraan ja pikapuhelu Halmelahdelle. "Älä saatana siirrä sitä kärryä. Olen jo haulikko selässä ja siellä 10min päästä!" Tämä oli ok. Hieno mies, Halmelahti.
Eikä muuten puhunut paskaa. Hämeenkatu oli täynnä karhuja, traktoreita ja siwan kokoisia kuorma-autoja. Ja minun ameriikanfoordini oli reppana ainoa kärry joka niitä jättiläisiä pidätteli.

Sen sanon, että kun Lahden kaupunki päättää antaa lumelle kyytiä, se tehdään tyylillä!

Mutta minulla on pikku käytännönpilaani hyvä syy: olin kipeänä, enkä liikahtanut auton suuntaan kolmeen päivään.
Halmelahti sanoi, että laittavat kyltit 48h ennen operaatiota.
En voinut tietää. En ole selvännäkijä.

Ja tapahtuipa niinä päivinä...kun asuin maamme pääkaupungissa, Munkkiniemessä (jäljempi on siis edellisen kaupunginosa, ei maamme pääkaupunki):
Hirmuinen kuolemantauti-epidemia oli vallannut Munkkiniemen ja minut siinä ohessa. Kuusi päivää epätietoisuutta elämän jatkumisesta. Mutta kun maltoin levätä ja hörppiä tarpeellisen määrän finnrexiniä, sain tuolta kavalalta taudilta niskat taitettua.
Kuusi (6) pitkää päivää siinä meni.

Kun tämän jälkeen pompsahtelin gasellimaisin askelin kohti työsuhde-datsuniani, aloin hyperventiloida havaittuani menopelini kadonneeksi.
Mitä v....a?!!

Koluttuani kaikki neljä katua joille olin aina jättänyt auton yöpuille, olin varma että sitä puretaan jo Tallinnan satamassa. Siis osiin. Olinkin juuri soittamassa paikalliselle sheriffille virka-apua saadakseni, kun silloin vielä leikkaamattomat silmäni havaitsivat naapurikadulla valkoisen kyltin, jossa kehotettiin siirtämään autot ennen aamua, tai ite piru pääsisi irti ja paikallinen Halmelahti laitettaisiin asialle.
Helsingissä ei ole aikaa soitella ihmisille. Siellä piirretään puhelinnumero kylttiin.
Heureka!
"Kyllä joo, kyseinen auto on siirretty sille ja sille kadulle" Melkein KILSAN päähän!!!!!!
Leikatutkaan silmäni eivät olisi nähneet niin kauas. En ole siis ennustaja - enkä teräsmies.

Helsingin kaupunki muisti myös sakottaa minua koska olin syyllistynyt flunssaan.

Lahti on kaikessa suhteessa Helsinkiä halvempi kaupunki.