keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Laihduttaminen on kevyttä

Olen laihtunut. 5,5kg. Uhosin kadottavani 10kg. Ja sen teen. Mutta 5,5kg kuukaudessa on mielestäni ihan ok.
Aiemmin minulla oli ongelma läppärin kanssa. Ei pysynyt mahalla ja kapistusta oli vaikea lukea kaulalta ikänäön takia, mutta kun laihdutin, pysyy kauempana ja on stabiili. ja hengittäminen helpottui, kun lähti muutama kilo kurkulta..

Muutosten keskellä

Joudun tuottamaan pettymyksen.
Minulla ei ole mitään Jutta Urpilaiseen liittyvää (vaalit tulee - Jutta on hiljaa) sanottavaa, eikä Räsäsmi-aiheita (Päivi on hiljaa, koska tulee vaalit). Beanismikin on pannassa, koska sain ne sakkokaksoset ja joudun köröttelemään mummojen seassa sulavasti rallattelevien autoilijoiden kiusana. Ei saa hölmöillä - ei edes vahingossa, tai tulee penaltti.
Näistä kaikista pyydän nöyrimmin anteeksi.

Mutta kun nyt katselen Yle:n ykköseltä "Tauno Tukevan Sotaa", tuli (taas) mieleeni se kuinka olisinkaan halunnut elää isoisäni Jalon elämän.

Jalmari syntyi 1900-luvun alkupuolella ja kuoli sen lopulla. Kuinka paljon maailma muuttuikaan hänen elinaikanaan!
Jalmari näki Suomen(kin) muuttuvan hevosyhteiskunnasta nettiyhteiskuntaan kaikkine krumeluureineen.
Tuli autoja, televisioita, kuulentoja, päällystettyjä teitä, kaupungistumista, teollistumista, peruskouluja, bisnestymistä, tietokoneita, internettiä, jne.

Voiko maailma koskaan enää muuttua yhtä paljon kuin 1900-luvun aikana? Jos muuttuu, niin tulemme elämään perin kummallisessa maailmassa.

Tänään kyseiset eivät ihmetytä enää pätkääkään.
Nykyään suurin ihmettelyn aihe on se, että miten järkevähköt ihmiset voivat katsoa Salattuja Elämiä kuolematta myötähäpeään..

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kuinka paljon voi tötteröitä inhota?

Lähdin maanantai-iltapäivänä kohti kotia. Koululta. Olen siis opiskelija.
Ajelin niin hiljaa kuin vain kehtasin. Alle kahdeksaakymppiä. Ja katosin merenkulkuopin maailmaan.Pituudet ja leveydet ja majakat..
Havahduin vasta salamaan. Mitä helevettiä?!! Siinähän se koulu...ja bussipysäkki. Voi perrrr...
Kerrankos näitä, vahinkoja. Kirosin kuitenkin, koska kupla otsassani ei olisi hyväksynyt muutakaan.

Tiistaina kaasutin samasta parkkiruudusta samoin aikein. Kohti potkupalloharjoituksia. En mietinyt enää pituuspiirejä. Ja olin varuillani, koska kohta tulisi se eilinen tötterö pirun sarvineen.
Mutta häivyin hahmottelemaan hetken päästä alkavia treenejä. Siellä olin, suurhallin keinonurmella, hetken..
Ja jum mal lau thaaaa.. taas salama! AAAARGHHHH!!!! Ei VOI olla totta.
Mutta oli.

Ja molemmilla kerroilla alle kasikymppiä. Toisella kerralla jopa lähempänä kuuttakymppiä. Ei tule sakkoja, ei.

Joka iltapäivä hiippailin kotiin ovea pikkuhiljaa raottaen, pihistäen, kunnes...7pv ensimmäisestä jumalattomasta rikoksestani - 2 kirjettä poliisilta samana päivänä. Henkilökohtainen ennätykseni! Sitä saatanoiden ja perkeleiden määrää!
Opiskelu on kallis harrastus. Ja potkupallovalmennus.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Hei, olen Mutta Urpilainen

Mutta Urpilaisia on maailmassa paljon. Enemmän kuin Suomessa Virtasia. Mutta Urpilainen on asioista aina eri mieltä. Murpilainen joutui välituntijaossa väärälle puolelle. Ja sitä harmitti. Jos Mutta olisi päässyt voittajien puolelle, hän olisi asioista ihan samaa mieltä.

Onneksi Muttalla on ystävä - Einäluoma. Hän on myös asioista eri mieltä, vaikka aiemmin olikin kaikesta ihan samaa mieltä. Kutsuttakoon Einäluomaa siis EiEiEinäluomaksi. Kutsuisin Murpilaistakin samalla tavalla, mutta koska blogikirjoituksissa ei kuulemma kannata käyttää liikaa rivejä, en valitettavasti voi uhrata koko lopputilaa Murpilaiseen.

Opposiittiö on aina harmissaan. Se ei päässyt ensimmäisenä perille. Opposiittiö jäi aidan taakse huutelemaan. Ja kyllä se huutaakin.

Opposiittiö on siitä kummallinen kapistus, että se on aina eri mieltä. Ihan aina ja lähes kaikesta.
Opposiittiö ei ole joukkuepelaaja. Se ajaa aina omaa asiaansa.

Mutta opposiittiöismi ei ole Murpilaisen tai Einäluoman keksintö. Jos Ko-Ko Must tai M.Riviniemen kassinkantajat ottavat takkiin, niistä tulee opposiittiö.
Oravanpyörä.
Surullista.

Joukkueurheilua kutsutaan JOUKKUEurheiluksi siksi, että kokonaisuudet toimivat yhteistyössä parhaan tuloksen saavuttamiseksi.

Jos Suomi olisi joukkue, se ei voittaisi montaakaan ottelua kauden aikana.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Schoolboy

Aloitin tänään koulun. Penaalit ja kaikki. Koulussa viitataan kuten taannoinkin.
Ekakerta 1991 jälkeen jännitti niinkuin kaikki ekakerrat.
Huomenna olen jo vanha tekijä.

Viikko sitten jännitti myös.
Vein moottorikelkkaa huoltoon kasin ruuhkassa.
Joku varhaisteini oli varmaan aamuvitutuksessaan avannut kärryn kipin lukituksen.
Minähän en kyseistä unohda.

Ensimmäiset 4km menivät komeammin kuin koskaan.
Kärrystä kuului toki kovaa kolinaa, mutta luulin tohkeissani sen olevan irrallaan vilistävien ohjainrautojen pikkujouluista iloista kilinää.

Mutta kun kiihdytin amerikanautoni liikennevaloissa paalupaikalta aggressiivisen ahnaasti kohti ensimmäistä shikaania, iski peilistä helvetti silmille: juuri kun olin murskannut kanssakilpailijani ja siirryin ylivoimaisessa johdossa yli Aleksin - ylimielinen hymy kasvoillani - ja jatkoin kanttikivien yli Veskun mäkeen, jysähti peräkärry pystyyn ihan helevetinmoisella paukkeella.
Älä putoa kelkka, älä!
Eikä pudonnut, kun kerrankin maltoin sen kohtuullisesti köyttää.

Perässäni kiihdytellyt tusinan auton jono ohitti sirkukseni muutamassa sekunnissa ja kun hieman yli kaikki kuljettajista katsoivat ajoradan sijasta syyttävästi minua, hämmästelen, etten joutunut todistamaan yhtään peräänajoa.
Siihen olisin ollut ainakin osasyyllinen, ellen sitten peräti pääjehu.
Muistaakseni autosta nouseminen ei ole ikinä hävettänyt enempää.

Kelkkailu on vaarallinen harrastus.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Mr Beanismia

Suomalainen mies ei ole shoppaillessa parhaimmillaan. Ei kaksin, eikä varsinkaan yksin. Se hämmentyy ja toimii kuten kolmevuotias. Puhuu toki hieman lasta pidempiä lauseita.
Minä sekosin takkikaupoilla.

Oikeastaan en ollut ostoksilla, vaan tapoin aikaa raviohjelman kimpussa. Hetkellisen akuutin aivokriisin jälkeen päätin lähteä samoilemaan ympäri kylämme keskeistä kauppakeskusta. Melko sekavassa mielentilassa, siis.
En ehtinyt vaellella kuin hetken, kun olin jo tekemässä omaa heräteostosennätystäni. Takki päälle, takki pois ja tiskille.
Olin niin ylpeä löydöstäni, että lähdin välittömästi köpöttelemään kohti kaksiotani kummallinen virne kasvoillani.

Kotona sitten takki päälle, takki pois, takki päälle, huppu pois. Toimii.

Palkitsin itseni vielä kunnon möykyllä hevosen filettä ja miehekkäällä satsilla katkarapusalaattia. Taisin välillä koittaa kolttua vielä kerran.
Pikku päikkärit ja kohti autoa.

Ja sitten se paniikki iski! Ei autoa. Ei missään. Häh? Viron mafia?
Eikö niille riitä että varastavat fillarini sitä mukaa kuin vakuutusyhtiöt ehtivät ne korvata?!

Ensihämmennyksestäni selvittyäni aloin tallata perse keikkuen pikakävelyä edes takas kaikkia kolmea katua joille asukaspysäköintilupani ylettää. Mutta ei..
Pitkä oli se parikymmenminuuttinen, kun aloin arpoa kärryni kohtaloa. Lopulta keksin alkaa käydä päiväni kulkua järjestelmällisesti läpi. Anglia pysyi mielikuvamatkallani mukana aina suurta tyydytystä tuoneelle takkikeikalleni saakka.
Ei sa.....na, olenko voinut olla niin urpo, että rakkine köllöttelee kauppakeskuksen kellarissa?
Tassu takataskuun ja...PARKKILIPPU!
Jos itseään ei voi myötähävetä, niin tälle tunteelle on keksittävä facebookissa mahdollisimman silmille räjähtävä kuvaus. Tikkari keksijälle.

Ugh, olen puhunut.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

"VOINKO AUTTAA?"

Stadium on hieno urheilukrääsäliike. Sieltä löytyy helmiä usein ilman kompassia ja otsalamppuakin.
Mutta Stadiumiin voi mennä ainoastaan hyvällä ja leppoisalla fiiliksellä.

Piipahdin siellä tänään. Jos lääkitykseni ei olisi kunnossa, olisin saanut paniikkikohtauksen ja -ainakin akuutin ahdistuksen.
Köpötellessäni oviaukosta kohti takakulman urheilujalkineosastoa (30m), minua kohti lauottiin 5kpl "heihei", "moi" ja "voinko auttaa"-avausrepliikkiä. Matkani varrelle oli ripoteltu seitsemän myyntihenkilöä, joista viisi siis hyökkäsi hymyssä suin kimppuuni. Kaksi ei suutaan avannut, mikä uskoakseni johtui siitä että seisoivat "heihein" vieressä ja pystyivät edes sen verran lukemaan suupielieni suuntaa, että malttoivat olla lopsauttamatta mitään hullunhauskaa klassikkoa.
Kamala kokemus.

Mieleeni tulvahti nuoruusvuosieni opiskeluvuodet jenkeissä ja siellä tuskalliset ostoskeikat paikallisen "Footlocker"-ketjun lenkkarikioskeihin, joihin ei ikinä pystynyt hyökkäämään edes juoksujalkaa sisään, kun finninaamaiset aivopestyt kaupparatsut olivat jo tarjonneet apuaan kaikkeen mahdolliseen pohjallisten sovituksesta oluen panemiseen.

Stadiumiin ja Footlockeriin ei tarvitse asentaa kameroita. Niissä ei pysty kaivamaan nenäänsäkään huomaamatta. Kyseisen operaation aikana haluaisin toisaalta kuulla "miten voin auttaa"-kommentin. Tietäisin mitä vastata.

Ja eiliseltä Dressmanin herttaiselta "Hei, voinko auttaa"-tytöltä pyydän nyt julkisesti anteeksi typerän töksähtävää "En MISSÄÄN TAPAUKSESSA tarvitse apua!!"-ankkaani.
Haluaisin kuitenkin samaan hengenvetoon mainita, että tulin luoksesi suoraan Stadiumista?!

maanantai 1. marraskuuta 2010

Läskinpolttotalkoot!

Olen tehnyt tänään henkilökohtaisen maailmanennätykseni 91,2kg. Raahauduin vaa'alle, kun piipahdin H&M:ssä ja Jack&Jonesissa etsiskelemässä kehoni peitoksi kylmemmän ilman ryijyä ja kauhukseni oivalsin, että en mahtunut enää XL-kokoonkaan. Aaaargh!!!
Päätin sovituskopissa mahtavuuttani peilaillessani, että ykkösinhokkikauppojani ovat vastedes &-merkin sisältävät liikkeet.

Mutta heti päätettyäni kyseisen, päätin että lähden (jälleen) sotaan pahoja läskejä vastaan. Jospa kuurille ilmoittautuminen näin julkisesti auttaisi ja -pakottaisi selkärangattomuuteen sortuvan psyykkeeni ihan tosissaan kymmenen kilon kadotukseen?! 81,2kg. Paha rasti, mutta siihen pyritään. Annan kaikille luvan osoitella ja nauraa sivuprofiiliani kadulla kohdatessamme.

Sain viimeinkin imuroitua kännykästäni kesän kalojen kuvia. Ja sen huono-onnisen kihun joka liiteli silmät kiinni siimaani. Murhaava heitto.
FB:ssä kuvia löytyy kansiollinen, tänne liimasin yhden. Suurimman, tietysti. Tämän verran meissä kaikissa asuu narsistia.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Doping on ikimustikkamehu

Tuore tutkimus kertoo, että Saksan maailmanmestaruuden vuonna 1954 voittanut potkupallojoukkue käytti metamfetamiinia. Ilmeisesti aine oli jo tuolloin kielletty urheilussa. Ja varmasti muutenkin(laiton).
Kysymys kuuluu: miten kyseinen nyt jo selvisi? Ruumiinavauksessa?

Metamfetamiini ei mitä ilmeisemmin ollut kuitenkaan kovin kummoinen piriste, koska saksalaiset sotilaat käyttivät sitä toisessa maailmansodassa ja jäivät pahasti muun maailman jalkoihin. Toki on vaikea uskoa, että sakut olisivat koskaan pärjänneet muuta maailmaa vastaan jalkapallossakaan, vaikka heillä olisikin ollut apunaan muutama italialainen kukonpoika.

Onneksi dopingin käyttö on nykyään usein urheilullinen itsemurha. Paitsi Marjo Matikainen-jne:lle. Naisten hiihtomaajoukkueen "kyykäärmeeksikin" kutsuttu kansamme edustaja ei jäänyt nalkkiin vieläkään, vaikka kaikki tietänevätkin kyseisen rouvashenkilön impanneen itseensä muutakin kuin pillimehua. Marjo on naispoliitikkojen ikekanerva. Läheltä liippaa vuosi toisensa jälkeen, mutta kuoliniskua ei tule.

Itsemurha on myöskin syntyä Etelä-Afrikkaan. E-A:lla on maailmanennätys HIV-positiivisten määrässä: 15-17 vuotiaista 17% on positiivisia ja köyhillä alueilla luku on jopa 30-40%. Koko väestöstä arviolta joka viides on HIV-positiivinen.
Olen viettänyt Etelä-Afrikassa viikon. Onneksi pidin housut jalassa.

Lehtitietojen mukaan kuitenkin ainoastaan joka viides etelä-afrikkalainen on käynyt testeissä. Onko siis mahdollista, että jos 20% maan kansalaisista on käynyt testeissä ja 20%:lla on todettu hiv...kaikki etelä-afrikkalaiset kantaisivat virusta? Toivon, että jälkimmäinen luku on arvio edellisen faktoista. Joka tapauksessa olen perin iloinen, että housuni...

Jos haluaa tehdä itsemurhan Kiinassa kannattaa ryhtyä kaivosmieheksi (-henkilöksi)? Pitäisikö naisten ottaa tasa-arvon nimissä hakku käteen?. Viime vuoden 2600 (ilmoitettu) kaivoksiin kuolleen kiinalaisen jatkoksi on tänä vuonna saatu niin paljon menehtyneitä hakkuhenkilöitä (uskoakseni Kiinassa käytetään edelleenkin hakkuja, onhan kaikille keksittävä töitä), että Pekingissä juhlitaan vuodenvaihteessa Kiinan- ja maailmanennätystä. Onnea Kiina, jo etukäteen!
Kiinaa ei kiinnosta megaluokan pelastusjulkisuus. Kiina harmittelee hetken ja kaivaa romahtaneen kaivoksen viereen uuden luolan ja on iloinen, että työpaikkoja on keksittävä entistä vähemmän.

Vladimir Putin on mahdollisesti seisonut lähipäivinä kiinalaisen kaivoksen suuaukolla. hänet on bongattu lehdistötilaisuudessa silmä mustana ja turvonneena. Mutta koska Venäjän diktaattori ei voi saada kuokkaansa edes judo-ottelussa, hallinnon papukaijat ovat kertoneet, että kyse on väsymyksestä ja huonosta valaistuksesta.
Mielestäni (kuvista päätellen) Vladimir on saanut pahasti päihinsä ja näytti pakkeleista huolimatta Amin Asikaiselta tämän viime aikojen otteluiden jälkeen.
Mutta voiko Venäjältä muuta odottaakaan, koska se opetti taannoin Kiinalle kaiken osaamansa?!

Ihmettelen Neuvostoliittoa, Kiinaa, Saksaa ja marjomatikaista. Etelä-Afrikkaa en kuitenkaan ihmettele tietäen kyseisen yhteiskunnan rajoitteet tiedonjakamisessa. Päivi Räsästäkään en ihmettele, vaikka on tyhmäillyt taas. "Räsäsmi" on tätä päivää ja osa maamme nykyista identiteettiä.

Kommunismi ei kuitenkaan ole mitään päivää ja ihmettelen sitä vielä räsäsmiäkin enemmän.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Siirtoistutus?

Kiitän lempimaatani Kreikkaa, että antoi pitkästä aikaa muuta ajateltavaa kuin Äiti Räsäsen aivotsunamit. Hetkeksi.
Jorgoksien tarkkojen tutkimusten jälkeen on selvinnyt, että kesäisille huhuille löytyi katetta: 500:sta tutkitusta eläkkeensaajasta yli 300 oli kuollut viimeisen seitsemän vuoden aikana.Osa on ollut kuolleena jo vuosikymmeniä. Olin siis oikeassa, kun uskoin että yksikään kreikkalainen ei elä yli satavuotiaaksi!
En haluaisi olla niiden kreikkalaisten housuissa, jotka ovat imuroineet isovanhempiensa eläkkeet ja joutuvat nyt maksamaan koko vuosikymmenien könttäsumman takaisin. Aaaargh!

Äiti Räsänen taas joutuu maksamaan kömmähdyksistään kyynelillä. Toisaalta kyseessä eivät liene kömmähdykset, koska hän jatkaa valitsemallaan linjalla (sinänsä hieno piirre ihmisessä) haastattelusta toiseen. Ajatusdinosauruksia.
Voisiko Äiti Räsäsen päähän siirtoistuttaa normaalien empaattisten, toiset ihmiset hyväksyvien Suomen kansalaisten ajatuksia? Olisiko se kallista?

Thaimaassa ei mietitä tällä hetkellä homojen ihmisarvoa. Maasta on jo yli NELJÄNNES tulvan alla! Thaimaalaiset ovat lyhyitä ihmisiä. Heillä täytyy olla tukalaa. Koska thaimaalaisia on todella paljon, on vuorilla ja kukkuloilla oltava todella paljon ihmisiä. Vierivieressä. Tai talojen katoilla. Toivon, että Thaimaassa on paljon tasakattoisia taloja.
Thaimaalaiset - olette mielessäni näinä tukalina aikoina.

Tukalaa on myös suurimmalla osalla maailman kanoista. Kanoilla ei ole taloja. Paitsi niillä, joiden munien pakkauksissa lukee "Talollisten kanojen munia".

Olin tänään paikallisessa elintarvikeliikkeessä munaostoksilla ja aloin hyperventiloida, kun arvoin minkä sortin aamiaistarpeita ostaisin.
Hylly oli pullollaan "Vapaana kasvaneen kanan munia", "Luomumunia", "Lattiakanojen munia", "Maalaiskanojen munia", "Omega-kanojen munia", "Hyvän olon munia", "Virkku-munia", "Orsikanan munia", jne.
Lopulta päädyin valitsemaan "Onnellisen kanan munia", koska näin pääsin valehtelemaan itselleni, että onnelliset kanat eivät törmäile toisiinsa ahtaassa häkissä, vaan asustelevat mukavasti tasakattoisissa taloissaan megakanalan esikanala-alueella leppoisten naapurikanaperheiden kanssa tärkeää työtä tehden ja tulevaisuutta suunnitellen.

Kreikassakin on kanoja. Suomen kanoista ne eroavat ainakin siinä että eivät maksa veroja. Mutta kreikkalaiset kanat elävät satavuotiaiksi ja nostavat eläkettä kuolemansa jälkeenkin.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

RÄSÄSTROFI !

Päivi - kutsuttakoon häntä tässä Äiti Räsäseksi (räsäseksi näyttää ainakin minun silmissäni "rikkinäiseltä seksiltä"?! Onko Päivi siis homoseksuaalinen, jos seksinsä on rikki?) on Kristillisdemokraattien Jutta. Aina sattuu, kun suu aukeaa. Lähinnä homoja. Päivin kannattaisi kuitenkin olla melko hissukseen raamatun sanoman pilkulleen lukemisen kanssa, sieltä kun näyttäisi löytyvän kohtuullisen tuhti paketti sellaista tavaraa, joka saattaa rouvan- ja muut kirjaa sinisilmäisesti siteeraavat mahdollisimman naurettavaan valoon.

Tässä Iltalehden toimittajan keräämä otos:
"Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa." ( 5. Moos. 22:28 - 29)

"Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."(1. Tim. 2:11 - 12)

"Mutta vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä kolme päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana; älköön hän koskeko mihinkään, mikä on pyhää, älköönkä tulko pyhäkköön, ennenkuin hänen puhdistuspäivänsä ovat kuluneet umpeen."(2. Moos.)

"Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi."(5. Moos. 22:5)

"Mutta orjasi ja orjattaresi, jotka hankit itsellesi, ostakaa kansoista, jotka asuvat teidän ympärillänne. Ja jättäkää ne jälkeenne perinnöksi lapsillenne, pysyväksi perintöomaisuudeksi; niitä saatte pitää ainaisesti orjinanne."(3. Moos. 25:44 - 46)

Raamattu näyttäisi olevan hervottoman hauska kirja, jos lukee sitä "Hei Me Lennetään"-leffojen hengessä. Paitsi niille 70% kansalaisistamme jotka se lakaisee maton alle syntisinä ja ihmisarvottomina (ellei ehdi kivittää niitä kuoliaiksi ennen siivousta) naisista homoihin ja neitsyihin. Heille se ei ole humoristinen kokoelma.

Halveksiiko raamattu mitenkään meitä heteromiehiä? Vai ollanko me niin täydellisiä, että edes raamattu ei keksi moitittavaa?

Joka tapauksessa - minä haluan lukea raamatun! Onko jollakin lainata minulle sellainen?

Entä onko neandertalin ihmisten jäljiltä jäänyt jonkin nuijanheiluttajan kirjoittamaa pyhää tarinaa, jossa syödään alle 140cm heteromiehet elävältä, koska ovat tehneet syntiä jäämällä niin perkeleen pieniksi? Jos sellainen on, haluaisin lukea sen raamatun kyytipoikana.
Ja siinähän saatetaan tuomita nuijittaviksi kaikki kristillisdemokraatit, jotka inhoavat ihmisiä (paitsi itseään ja kaltaisiaan).
Toki on vaikea uskoa, että Päivin hyväksymä neitsyen raiskaus (en haluaisi uskoa sitä, mutta koska raamattu sanoo niin..) jne brutaaliudet pystyttäisiin edes karvakansan kirjailijoiden sairaissa mielissä ylittämään.

Äiti Räsänen on kuitenkin nykyajan robinna hood. Hän on varastanut rikkaalta kirkolta (toki tätä menoa omaisuus menee myyntiin ihan lähiaikoina, tai kaapuja haetaan kohta kierrätyksestä) jo yli 30.000 jäsentä ja houkutellut toistasataa kiihkoilijaa köyhälle Kristillisdemokraattiselle puolueelle, joka muuten päätti eilen olevansa 100% Päivin rasismin takana.

Äiti R, sinussa on aitoa adolfmaista villitsijää.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Ikänäkö + ulkonäkö

Nyt se on myönnettävä. Olen vanhempi kuin ennen.

Laitoin tukan remonttiin viime viikolla. Kävin kamerasta kesän Kuolan reissun kuvia läpi, enkä ollut tunnistaa itseäni. Hopeanharmaa joulupukki-henkinen risuparta ja kaikkiin ilmansuuntiin hapsottava liian pitkä laikuille harmaantunut tukka. Yäk.
Entäs ohimot? Sinne katoavat, nenästä kello yhteen ja -yhteentoista.
Minulla on siis ikänäkö. Ulkoikänäkö.

Ja siitä se sitten lähti, keski-ikäistymisen hyväksyminen. Päätin että en enää vedä vatsaani sisään, vaikka vatsani onkin alkanut pullottaa päivittäin, kuten se taannoin teki ainoastaan ruotsinlaivojen seisovan pöydän raiskaamisen jälkeen. Heti tuntuu paremmalta. Hengittäminenkin helpottuu.

Parta poikki ja tukka lyhyeksi. Ja väriä päälle. Tämä ei ehkä kuulosta yllämainitulta hyväksymiseltä, mutta minusta se kuitenkin on sitä, enhän tee sitä salaa.

Tänään jakoin kyseistä prosessia: tarkastutin itselleni lukulasit! Onnea Joni, viisas ja ah, lopulta niin helppo päätös. Helppo se toki oli ainoastaan aivan viime metreillä, kun siima ei meinannut enää osua koukun silmukkaan ja perhoista alkoi tulla entistäkin "taiteellisemman näköisiä" kapistuksia. Pakko helpottaa kummasti ihmisen päätöksentekoa. Ja ainakin nopeuttaa.

Minusta tuntuu että perhojen kaunistumisen lisäksi kirjoitusvirheiden määrä feisbuukissa putoaa räjähdysmäisesti. Valitettavasti näön parantuminen ja juttujen taso eivät kuitenkaan korreloi keskenään.

Tässä siis istuskelen, vielä silmiäni siristellen ja mietin pääni puhki että mihinköhän helevettiin kääräisin keväisessä muutossa muutaman vuoden takaiset kakkulani (jotka jostain käsittämättömästä syystä tajusin lasik-leikkelyn jälkeen säilyttää)?
Muistaakseni minulla oli ihan kohtuullisen näköisiä pokia, jotka voisi nyt uusiokäyttää.
Vai kultaakohan aika muistot tässäkin asiassa?

Tänään on kuitenkin tärkeämpi nähdä kauas kuin lähelle. Suomi pelaa Unkaria vastaan. Ilta voi olla vedenjakaja monelle kaverilleni ja muutamalle ystävälleni. Sekä melko isolle joukolle jalkapalloa seuraavia ihmisiä.
Kaikkea hyvää, Suomi!!!

lauantai 2. lokakuuta 2010

Nyt se on todistettu!

Tutkimuksen mukaan esileikillä ei ole merkitystä naisen orgasmille! Tämä on helpottava ja nopeuttava tieto. Kuitenkin - miehen syöksymiseen sillä on merkitystä. Ja paljon.
Taas tuli todistettua, että maailma ei ole tasa-arvoinen.

Siinäkään mielessä tasa-arvo ei toteudu, että samalla kun jotkut maamme kansalaiset voivat tehdä mitä huvittaa ja selvitä siitä puuterit nokastaan pyyhkimällä ja anteeksi pyytämättä, samalla suurin osa muusta populaatiostamme joutuu käyttäytymään yleisesti hyväksyttyjen sääntöjen mukaan.

Esimerkkinä tästä Suomen Putin - Jere Karalahti. En voi mitenkään ymmärtää miten on mahdollista, että käsittääkseni kohtuullisen arvostettu jääkiekkoyritys kehtaa palkata kyseisen aikapommin luistelemaan tuhansien miesten, -naisten ja varsinkin -lasten läheisyyteen?!
Samalla lehdistö arpoo, että milloin Jere PÄÄSEE taas maajoukkueeseen ja kyseisen päävalmentaja antaa jopa positiivisia kommentteja tämän "leijonatulevaisuudesta".
Koska olen entinen pelaaja-aktivisti, olen yrittänyt ymmärtää tätäkin asiaa pelaajan perspektiivistä.
Mutta nyt en ymmärrä. Miten on mahdollista, että mies joka on todistetusti käyttänyt huumeita JA jättänyt KAHTENA keväänä tulematta seuransa PRONSSIOTTELUUN ryyppyputken takia (koska "ei ollut motivaatiota tulla pelaamaan pronssista) voi edelleenkin pyöriä LÄHELLÄKÄÄN jääkiekko-organisaatioita??? Ylimielinen suhtautuminen maamme lakeihin JA kanssapelaajiin.
Meillä suomalaisilla on kummallinen tapa opettaa lapsillemme oikeita elämänarvoja.

Olikohan Jere tämän uutisen mieshenkilö?: " Kärpässientä syönyt rattijuoppo sairaalaan Pieksämäellä". Ymmärrän kärpässienen popsimisen, jos tarinan henkilö oli Pieksämäkeläinen. Tai Jere. Mutta perkele - kännissä ratissa ja vielä myrkkysientä kyytipojaksi!!%(&#%"/!%¤!"

Toivottavasti heppu kuitenkin selvisi (eikä ehtinyt tappaa ketään). Ja toivottavasti kärpässieni satutti niin paljon, että naama oli pitkään väärällään, niinkuin Jutta Urpilaisella oppositiokohtauksissaan.

Mutta Jutta, olen perustamassa kummallisten ilmeiden koulua pappilanmäen luolastoon - tuletko jollain tuella esimerkki-ilmehtijäksi?

perjantai 1. lokakuuta 2010

Teeripassissa

Tänään perjantaina istuskelin kahden kaverini kanssa tutussa teeripassissa usvan keskellä. Kuvat sänkipellossa. Henkeä ja voitolla olevaa yskää pidätellen. Ja pidin sen poissa. Yskän. Ammuin yhden poikateeren. Se sattui yhtä paljon kuin aina ennenkin. Ei siitä eroon pääse, ei. Aina kun riistän eläimen hengen, pyydän anteeksi - sydämestäni.

Puhaltelin siinä istuessani muutaman tupakin. Päätin noin kolmattasadatta kertaa, että pössyttely riittää. Mutta olen kuten Kreikka. Sauhuttelin juuri parvekkeella, vaikka olin jämäkän päätöksen tehnyt. Olen feströkare, mutta liikaa sekin on.
Kreikka on huono päättämään. Helleenit säätivät taannoin lain tupakoinnin kieltämisestä ravintoloissa. Mutta koska kyseessä on meidänkin verorahojamme ylimielisesti kuppaava Kreikka, niin yksi kerta ei riittänyt, koska paikalliset alkuasukkaat toimivat kuten mustalaiset täällä. Valtio ei muistanut valvoa ja -keksi säätää saman lain uudelleen. Toivottavasti nyt toimii.

Mutta on maailmassa muitakin kummallisia asioita. Tour De Francen voittaja Alberto Contador jäi nalkkiin Clenbuterolin käytöstä. No sehän on ihan peruskauraa, että pyöräilijä on napsinut muutakin kuin simpukoita, mutta kummelimaisen tästä uutisesta tekee sen, että fillaristi on tiukasti sitä mieltä että testissä löytynyt aine on peräisin Espanjasta Ranskaan raahatusta häränlihasta, joka "Fillet Mignonin" muodossa aiheutti kyseisen käryn. Tämä tarina syö valitettavasti Martti Vainion talkkaritarinan.

Sitä en kuitenkaan tajua, että miten on mahdollista, että loppukesästä uutisoitiin mieshenkilön kuolleen matojen syömänä. Tai senkin voin juuri ja juuri ymmärtää, mutta yli hilseen menee se, että ukko kuoli "puolison vieressä nukkuessa". Häh?! Melko nopeita matoja tai todella pitkä ja syvä uni kyseisellä leidillä.
Toki - jos torkkuja oli Susan Ruusunen niin ymmärrän hyvin kyseisen. Niin syvästä unesta ei herää itte perkelekään! Ennenkuin arvoin, että onko Matin ex-daami mukana tässä murheellisessa tapahtumasarjassa- Olin varma että madotettu mies näytteli aluksi väkisin kuollutta aina siihen asti kunnes oli myöhäistä...koska hetkellisesti herätessään tajusi että Jutta Urpilainen makasi kainalossaan. Nämä ovat toki vain spekulaatioita.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Kyllä raamattu tietää!

Tällainen melko osuva pläjäys Keskisuomalaisessa:

http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=62041

Pitää vissiin lukea joskus tämä raamattukirja. Minulla ei ole kyseisten mooseksen kirjojen prosentuaalisesta osuudesta (raamatusta) mitään käsitystä, mutta ei kai se voi ihan koko kirja olla? Onkohan ne muutkin kirjoittelijat repäisseet samalla tavalla kuin tämä moosestyyppi?. Ihan saletisti! Onko ne kaikki olleet sitä mieltä että homous on ihan perseestä?

Ainakin kaikki kirkon itämaantietäjät ovat, kun eivät hyväksy homoutta, eivätkä suostu vihkimään homopareja (ja kuitenkin hihkuvat suureen ääneen, että "jumala rakastaa kaikkia ihmisiä". Joko jumala on kusettaja tai sitten kaikkitietävät kirkonmiehet ja -naiset!).
Onko kaapuväki sitä mieltä että homot eivät ole ihmisiä? Näin voisi olettaa.
Onneksi maailmassa on kuitenkin niin paljon homoja jotka pitävät toisia homoja ihmisinä, jolloin heitäkin rakastetaan.

Katolisen kirkon kaapupukuiset vanhukset ovat ilmeisesti homoudesta eri mieltä, koska rakastavat oman sukupuolensa pikkukatolisia ihan liian paljon. Onko siis niin, että jos olet katolisen kirkon viisas mies, et ole kuitenkaan homo, vaikka käytätkin hyväksesi pikkupoikia? Vai onko erottava tekijä se että piispat harrastavat seksiä HETEROpoikien kanssa?
Sivistyneessä maailmassa kyseisenlainen järjestäytynyt toiminta tutkittaisiin perinpohjin ja kaikki syylliset kaivettaisiin esiin. Katolinen kirkko ei ole sivistysvaltio.

Taidan lukea raamattukirjan ihan yleissivistyksen vuoksi.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Muutin blogin nimeä...

...koska en ole roikkunut ihmisten takapihoilla Utsjoella enää viikkoihin. Tosin kalaakaan en ole koukutellut aikoihin. Siis edes yrittänyt.
Viime päivät ovat menneet jäniksen- ja varsinkin teeren metsästyksessä. Metsäjäniksiä ei ole liikaa jaloissa pyörinyt, mutta se kummastuttaa, että kuka perkele on istuttanut teeriä seuramme alueelle niin paljon ettei pellon reunan passissa voi rauhassa tupakkia sytytellä, kun ovista ja ikkunoista pukkaa siipiveikkoja samettikuville?

Toissapäivänä lähdin omasta mielestäni ihan hiton aikaisin teerien "hot-spottiimme", metsäsaarekkeeseen pienehkön pellon keskelle. Ajoin köyhänmiehen maasturillani pellolle viemään asiaankuuluvat romppeet kilpailupaikalle. Olin heti ajaa poikateeren päälle lähes pilkkopimeällä pellolla. Tällä linnulla oli kyllä ollut nokialainen pirisemässä suhteellisen aikaisin.
Auto takaisin base-campiin ja pellonreunaan asettelemaan kuvia. Ja eikös nokan edestä ponkaissut kolme tyttöä lentoon niin läheltä, että meinasin paskoa pussihousuihini.

Tässä se sitten oli tämän aamun parvi, ajattelin ja istahdin reppujakkarani päälle arpomaan, että näinköhän edes kyyhkyt kävisivät moikkaamassa. Eivät käyneet.

Mutta koska olin ahterini pellonreunaan raahannut, päätin alkaa suhauttelemaan posket lommolla, kuten teeret vain sen tekevät (ja ainoastaan siitä syystä että teeripillini oli tehnyt jokasyksyisen katoamistempun). Jossain täytyy olla teeripillien hautausmaa, tai ainakin -löytötoimisto.
No ihan karseaa päristystähän se oli, koska en ollut koskaan kyseistä toimintaa edes harkinnut.
Mutta nyt se on todistettu - teeri on yhtä tyhmä kuin hauki! En nimittäin ehtinyt viittäkään minuuttia pihistä, kun jo kuulin teeren räpistelyn selkäni takana. Musta lintu vaappui 30m selkäni takana ja arpoi että ovatko mustat läntit sänkipellossa lajitovereita vai ittensä perkeleen, metsästäjän, pirullinen ansa.
Vaikka hämmästykseni oli valtaisa, tajusin hetken nieleskelyn jälkeen ampua suhisijan alas. Teerikausi oli avattu.

Kello oli noin 6:30 ja olin taas varma, että kaaveet kannattaa koota kainaloon ja suunnistaa kohti kotia. Mutta tästähän se sirkus vasta alkoi.
Ehdin juuri istahtaa jakkaralleni, kun toinen lintu räpisteli itsensä selkäni takana olevaan kuuseen. En nähnyt sitä, vaikka kuinka kaulaani venyttelin ja jatkoin pellon kyttäämistä pulssin noustessa keski-ikäisen maksimilukemiin.

Mutta sitten alkoi elämäni teerisirkus. Ensin korvani juuresta pauhasi peltoon mahdottoman kokoinen kukko. Jäi liian kauas, enkä edes miettinyt ampumista. Katselin vain, kun pappa popsi ohranjyviä sellaiseen tahtiin, että lähipetäjässä aterioinut tikkakin olisi ollut kateellinen, jos olisi ehtinyt oman puuhastelunsa ohessa peltoon katsella.
Muutaman hetken päästä pellon alkuperäisen aterioijan takaa liihotteli enempää ihmettelemättä kuvilleni kaksi kukkoa lisää. Majesteettisen ylväästi, toistasataa metriä liidellen. Ja pellon isomies päätti liittyä seuraan.
Siinä ne nytkyttelivät niskojaan, päällikkö ja kaksi opetuslasta. Ja minä vain katselin.

Tämä ei kuitenkaan vielä saanut minua huutamaan lisähappea. Mutta se sai, kun teerikukkoja alkoi liitää eteeni muiden seuraksi muutaman hetken välein joka ilmansuunnasta. Eivät tulleet parvena, eivätkä pareina, vaan minuutin välein yksittäisinä liihottelijoina. Ja yhdeksän niitä tuli. Peltoon. Ja kaupan päälle toinen mokoma selkäni taakse kuusiin ja mäntyihin ja koivuihin. Ja minä vain katselin, vaikka olisin voinut ampua lähes jokaista lintua. Ja katselin pitkään

Olisin voinut nautiskella näiden 20m - 40m päässä aterioivien lintujen seuraamisesta pidempäänkin, mutta tämä hyvä päättyi siihen, että ystäväni Gustavo Thöni oli päättänyt jättää rusakon kiusaamisen sikseen ja pyyhkäisi pellolle pölähdyttämään siipiniekat ympäri pitäjää.

Tänä täivänä minusta tuli taas monella tavoin parempi metsästysihminen.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Onko aprillipäivä?

Ei tarvitse enää suomalaisen hävetä (eniten) maailmalla tennissukkia sandaaleineen - Nokia pani Pamelalla paremmaksi. Kyseessä täytyy olla väärinkäsitys?
Ja jos ei ole, kysyn: MITÄ HELVETTIÄ? Pamela Anderson modernien kännyköiden mainoskasvoksi..
Nokian oli varmaankin pakko palkata Pamela, kun Jutta Urpilainen sanoi ei?

Hämmästykseni on suuri, jos joku itseäni hieman näppärämpi kuvankäsittelijä ei olisi jo kaivanut naftaliinista Pamsun ja Tommyn pornopätkää (siltä ajalta kun prinsessan kasvot vielä pysyivät ylhäällä ilman rautalankaa..) ja kuvakäsitellyt sitä Nokian sloganilla: "Connecting People".
Ja kyllä - olen nähnyt kyseisen pätkän. Se on kappale kauneinta elokuvahistoriaa ja pakollinen kaikille miehille jo yleissivistyksenkin tähden.

Tästä markkinointihirviöstä saattaa toisaalta lähteä liikkeelle lumipalloilmiö: Clerasil kiinnittää peitepuikkomainoksiinsa Elizabeth Taylorin, Irti Huumeista ry Jussi Ahteen, jne.

Entä jos megayhtiöiden hallitusten puheenjohtajat ovatkin lyöneet tylsää elämäänsä piristämään "kuka kaataa pörssiyhtiön komeimmalla itsemurhalla?" - vedon..?

Olisiko mahdollista, että luurimammutin uusi suurvisiiri Stephen HopLop palkkasi henkilökohtaisesti bimbon suomensukuisen blondin? Ja jos tämä perverssi (ja ainakin henkinen masokisti) kanadalainen on valinnut kyseisen linjan ihan selvinpäin ja ajatuksella, niin odotan kuola valuen minkälaisia johtajarekrytointeja on lähitulevaisuudessa muhimassa? Ollanko esim. Arto Merisaloa ja Marja Tiuraa palkkaamassa "Yritysmoraalityöryhmään" ulkopuolisiksi konsulteiksi ja Eero Heinäluomaa "Mukaansa Tempaavan Luennoinnin" kouluttajaksi?
Joonas Hytösellekin löytyy varmasti rooli uudessa itsetuhoisessa Nokiassa.

Mutta tästä olen varma: Nokia tulee tarjoamaan meille lähiaikoina pirunmoisia spektaakkeleita ja talk-show isännille loistavia aiheita alkuspiikkeihin.

Tänään olen iloinen siitä, että maailmalla Nokiaa luullaan Japanilaiseksi yhtiöksi.

Olen pitkään miettinyt, että mistä löydän työpaikan jossa viihtyisin ja jossa olisi hauskaa. Tänään aloin miettiä Nokiaa mahdollisena työnantajana - siellä täytyy olla huumorimiehiä ja -naisia.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Ketonen ja Myllyrinne

Katselen ja nauran. Nämä heput ovat hauskoja! Mitä muuta hauskaa maamme televisio on suoltanut? Minusta Ihmisten Puolue on hauska. Ja Kallio oli hekottava sarja. Molemmissa oli Mari Perankoski. Ketonen, Myllyrinne ja Perankoski ovat siis hauskoja. Edelliset hauskat pätkät olivat Kummelien potilas saariset, jne 90-luvulla. 2000-luku oli siis tylsä. Tosin olen kuullut että moni nauroi Mertarannan ja parin naamaansa vääntelevän näyttelijän "urheiluvisalle". Minä en nauranut. Joko minun huumorintajuni, tai 500.000 suomalaisen- on kummallinen. Näiden lukujen perusteella olen vähemmistönä..
Hieman joudun kuitenkin vetämään sanojani takaisin - BigBrother on hauska (vaikka en pystykään katsomaan kuin hetkittäin - yleissivistystä ylläpitääkseni). Kusipäiden seuraaminen piilosta on aina hauskaa.

Eilisiltapäivänä ei ollut hauskaa. Olin kyttäämässä teeriä. Melkoinen paskahätä koko aamun. Mutta pystyin hallitsemaan sen...kunnes olin 6m kotiovelta. Silloin sattui! Peräsuolesta täytyy olla suora ja lyhyt väylä aivoihin ja silmiin. Olen varma että olisin pystynyt pitämään ulos puskevaa rullakebabia sisälläni pellon reunassa vielä tunteja...mutta mikähän perkele siinä on, että vessan välitön läheisyys aiheuttaa aina samanlaisen varpusparviefektin???'
Paska juttu, mutta en pystynyt pitämään sisälläni..
Koska lähdin paskalinjalle, kysynkin mieltäni pitkään askarruttaneen kysymyksen - mihin vessapaperit katoaa sen jälkeen kun ne vedetään pöntöstä alas?

Makuupussini hajosi kesällä. Vetoketju. Olen ollut paikalla kun makuupussi jeesusteipataan tunturissa ihan toimivaksi paketiksi. Kun lähden lokakuussa taas pohjoiseen, jeesusteippi on ensimmäinen jonka pakkaan reppuuni. Haluaisin tavata sen naisen joka keksi jeesusteipin. Jeesusteippi on penisilliinnin jälkeen maailman toiseksi upein keksintö. Chicken wingsit tulisella kastikkeella on hyvä kolmonen. Otan vastaan Top-100 ehdotuksia!
Olisiko jeesusteippifestivaaleilla markkinarako? Jeesusteippi BandAid, jne..?

Mutta jotta pomppisin mahdollisimman paljon - mopoautoja ymmärrän vähemmän kuin aurinkokuntamme toimintaa. Tai itseasiassa (ja mopoautoista myöhemmin) sehän se vasta kummallinen asia on ja tekee ihmisen pieneksi: meillä on aurinkomme...ja kaikki näkemämme tähdet ovat aurinkoja...joita on kuuleman mukaan n.300.000....ja näitä noin 300.000:en kokonaisuuksia tiedetään olevan noin 300.000. Eli meidän tuntemamme auringon kaltaisia sähinkäisiä tiedetään olevan arviolta 300tuhatta kertaa 300tuhatta.. Minulla ei ole kapasiteettia laskea, kuinka paljon tiedossa olevia aurinkoja siis on...eikä varsinkaan sitä, kuinka paljon esim maapallon tapaisia möykkyjä kiertää kaikkia näitä aurinkoja..
Ja nämä ovat niitä jotka oletettavasti tiedetään..
Mutta mikä sitten on avaruus? Eikö kaiken pitäisi loppua johonkin? Ja jos avaruus loppuu johonkin - mitä sen jälkeen?
Enhän tehnyyt ketään ahdistuneeksi - enhän? Ja jos tein, pyydän anteeksi!!!

Mutta mopoautoista - ja mopoista: miten on mahdollista että lapset pääsevät ajelemaan mopoilla, -skoottereilla ja -mopoautoilla kaiken muun liikenteen sekaan ilman asianmukaista koulutusta??? Ja toisaalta - vaikka lapset saisivat kyseisten ajoneuvojen kuljettamiseen koulutuksen - MITEN ON MAHDOLLISTA, että LAPSET saavat vaappua kaikkien meidän autoilijoiden seassa - LAPSINA!!!?

perjantai 3. syyskuuta 2010

Hesus meeri...

...pelasin tänään kolffia ensimmäistä kertaa noin kuuteen-seitsemään vuoteen. Metallikatiskalla korjattu selkäni kesti niin hyvin etten muistanut koko pirulaista. Siitä ison miehen kyynel.
En muistanutkaan kuinka golf kuljettaa mieltä kuten sydänkäyrää - ensin kiskot kyynärpäät ojossa palloa niin kauas että sielua lämmittää niin, että tihkussa ja tuulessa valuu miehen tissien välissä semmoisia hikikarpaloita että ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi ei kehtaisi semmoisia sääveikkaukseen laittaa.. Toinen samanlainen lyönti putkeen saa sitten putkiaivot polttelemaan niin, että kolmatta ei uskalla samalla tunteella kiskaista. Ja jos sen tekee, tulee sellainen kalsean kylmä vapina tuskaisen "perkeleen" jälkeen, että ruskovillakalsareihin kääriytyminen ei ole ollenkaan yliampuvaa..
Mutta vartin päästä alkaa Moldova-Suomi, jota lähden seuraamaan Ylämummoon....ja joka VARMASTI aiheuttaa samanlaisia mielenpurskahduksia - molempiin suuntiin..

tiistai 31. elokuuta 2010

Onnea, Turku..

..olet maailman ainoa kaupunki joka on nostanut kunnianloukkaussyytteen piruilusta: "Tamperelaiset ovat tunnetusti aina mollanneet turkulaisia. Nyt Tampereen poliisi on jopa saanut tutkintapyynnön turkulaisiin kohdistuvasta solvauksesta.Tutkintapyyntö on käsiteltävänä, eikä poliisi suostu vielä kommentoimaan, ketä vastaan se on esitetty tai mistä tapauksessa on kyse. Aiheena on ilmeisesti turkulaisiin kohdistettu kunnianloukkaus". Seuraavaksi turkulaiset varmaankin juoruavat sheriffille ja -haastavat Ikean oikeuteen Reippaat 15 vuotta sitten käytetystä ensimmäisetä Ikeaa mainostavasta sloganista: IKEA. Turun tiellä - tarpeeksi kaukana Turusta. Minua kyseinen nauratti 150 ensimmäistä kertaa sen kuullessani :-)

Brasiliassa puukotettiin jalkapalloilija kesken pelin. Tuomarin toimesta. Tiettävästi pelaaja ei ollut Tamperelainen. Tuomarin kotikaupungista ei ole tietoa. Mutta sen tiedän, että suuni on niin suuri, että alan vastaisuudessa pitää ottelujen aikana haulikkoa kainalossa, ettei turkulainen suutu ja puukota. Turun kauppalan kauppalanhallitus on kuulemma kokoontunut asian tiimoilta tragediapalaveriin. Huhujen mukaan vastaisku tulee olemaan tepsin kansallislaulun soittaminen kolme päivää taukoamatta turkulaisten emigranttien valtaamassa Tampereen paikallisradiossa.
Vapise, Tampereen alkuasukas, vapise!

sunnuntai 29. elokuuta 2010

No nyt se on selvää - suomalaiset ovat euroopan toiseksi lihavin kansa. Mutta ketkä ovat vielä meitäkin lihavampia? Jos amerikkalaiset olisivat eurooppalaisia, he olisivat euroopan lihavimpia - nyt he ovat ainoastaan maailman lihavimpia.. Ja ylivoimaisesti. ONNEA U.S.A! Usalaiset ovat aina ylpeitä kun ovat MAAILMAN parhaita.
USAssa palkitaan myöskin toisiinsa törmäileviä pulleita nuoria miehiä baseballin- ja HYVIN amerikkalaisen jalkapallon MAAILMAN mestaruudella.. Miksei pesäpallon suomenmestaruus ole MM-titteli??? Meilläkin on 300 harrastaja!

Mutta miksi amerikkalaiset ampiaiset eivät ole lihavia, kun ne kuulemma syövät samaa sapuskaa ihmisten kanssa..? Näin sanoo tutkimus. Siis ei ainoastaan amerikkalaiset ampiaiset, vaan yleensäkin ampiaiset. Olisin voinut kertoa saman ilman tutkimusta.
Toivottavasti kukaan ei maksa koskaan kenellekään kärpästen ruokavalion tutkimisesta. Kärpänen ei syö mitään mitä ihminenkään ei syö! Paitsi salaattia. Sitä ei syö kärpänen, eikä 50% ihmisistä...

Minulla ei ole mitään kärpäsiä vastaan. Ei ole. Eikä nuoria, jotka syövät pipo- tai lippis päässä.. Olen itsekin syönyt hattu päässä. Useasti. Ja saanut halveksuntaa.
Onko niin, että henkilö, joka syö puuronsa ilman hattua, on hienompi ja ruokaansa enemmän arvostava kuin se joka suorittaa saman hattu päässä..?

perjantai 27. elokuuta 2010

Huraa - BB alkoi !!!

En tosin usko pystyväni seuraamaan kyseistä viihdespektaakkelia kuin sen verran että pystyn hetkittäin osallistumaan kahvipöytäkeskusteluihin. Melkoisen Hullunkuriset Perseet-kilpailu on näemmä taas aluillaan - siksi outoa porukkaa lukkojen taakse on taas onnistuttu sulkemaan.
Ihmisten Puolueessakin oltiin eilen sitä mieltä, että tänä vuonna on BB-taloon raahattu kehitysvammaisia nuoria. Loppupäätelmä oli sitten kuitenkin, että kyllä ne ihan normaaleja suomalaisia 2000-lukulaisia ovat..
Olen kyllä sitä mieltä, että nykynuoriso on huomattavasti avoimempaa, vilpittömämpää ja varsinkin hauskempaa väkeä kuin mitä me saman ikäisinä olimme. Meidän ikäluokkamme on humoristista vasta nyt - valitettavan usein vain tahtomattamme ja - nuorten mielestä..

Iltalehdessä oli tänään otsikko: "Miksi tytöt kiusaavat"? Artikkeli koski teinityttöjen julmaa toimintaa toisia kohtaan. Toivottavasti huomisessa lehdessä kyseinen saa jatkoa otsikolla: "Miksi aikuinen nainen kiusaa"? Tuli siis mieleeni lähinnä työ-yhteisöt, joista tämän tästä kuulee kummallisia tarinoita isojen tyttöjen kisailusta ja kyräilystä. Vaikka mies on naista tyhmempi - tässä se on viisaampi.

Kreikkalainen taas ei ole viisas, oli se sitten mies tai nainen. Kreikassa on nimittäin maksettu miljoonia euroja eläkkeitä kuolleille. siellä on huomattu että maassa on vähintään 500 yli 110-vuotiasta ihmistä - siis enemmän kuin koko muussa maailmassa yhteensä.. Kreikkalaisella ei voi olla hyvä näkö, koska se ei ole ympärilleen vilkuillessaan oivaltanut, että nämä ihmiset eivät VOI elää yli satavuotiaiksi. Tosin lieventävänä asianhaarana näkisin sen, että kreikkalainen näyttää 60-vuotiaana 110-vuotiaalta...
Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että jos rahat loppuu ja Kela ei avusta...kannattaa muuttaa Kreikkaan ja kuolla.

Tässä tositarinassa harmittaa se, että olemme erehtyneet avustamaan tällaista kansaa ihan euroopan valuutalla...mutta toisaalta taas lohduttava tieto on se, että kreikkalainen on tajunnut antaa avustuksemme kuolleille, jotka eivät oletettavasti pysty rahojamme enää tuhlaamaan. Tosin - kukaan ei ole tiettävästi tullut taivaasta takaisin kertomaan, että onko se mahdollisesti pullollaan borbelleja ja pikaruokakioskeja. Mutta sen sanon, että jos taivaassa on Mövenpickin uutta suolajäätelöä, -pätkiksiä ja -BisBis-lakuja...avustuksemme on mennyttä!!!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Monninkoukuttaja lähti Tenolta...

Lohikausi oli jo katollaan, mutta...lähdin vielä kerran perse mossen puikottamisesta puutuneena harjoittelemaan perhon heittoa kolmen luvan verran. Ja perkeleitähän siellä tapahtui: Suomen ja Norjan rajavirralla ( ja jumalankiitos Ruotsi ei pääse hämmentämään näitä hommia, muuten kalastukseen liittyvistä asioista järjestettäisiin niin monta "möötteä" että pienimmätkin sintit ehtisivät kuolla vanhuuteen ennenkuin yksikään paatti tai perhostelija pääsisi kilpailupaikoille!) oli varalleni pirullinen psyykettä nakertava suunnitelma..
Ensimmäisellä luvalla perhoa nakersi muutama meritaimen, joista en kyennyt rantauttamaan yhtäkään. Joku ehkä olisi pystynyt.
Kakkospäivänä solmin perukkeen päähän helkkarin pitkäsiipisen "Green Monkeyn", jonka uskoin imitoivan mahdollisimman hyvin taimenten herkkupalaa - tuulenkalaa...taimenkalassa kun olin.
Mutta montaakaan ketaa en ehtinyt virkkaamaani kapistusta virtaan viskaamaan, kun jo vapa notkahti niin, että tiesin olevani lohen kanssa kilpasilla. Isku ei ollut kova, mutta sen verran tuhti, että tiesin, että tämä silakka ei tule heti pintaan kuten taimen. Pari hellää puristusta, rautaisempi tukistus ja...sitten mentiin.. 100m niin etten ehtinyt askelta ottaa. Tässä vaiheessa uskoin että kyseessä ei ollut alle kympin kala, mutta kun kilpakumppanini pysähtyi nätisti ja alkoi uida kohti niin että jouduin vatkaamaan waterworksin huomattavan laajaa kelaa niin pikaisesti että moulinexin munanvatkaajat olisivat kateellisia, oletin että peruskymppi kalahan siellä.
Tällöin olin vielä rento ja rauhallinen. Onhan noita jokunen saatu. Kala jäi pikku monttuun köllöttelemään ja sytytin rennosti pöllin...

Mutta seuraavaan en ollut varautunut: noin 30m minusta ponkaisi kohti taivasta täysin varoittamatta IHAN mahottoman kokoinen monni (20kg - ja sen lupaan!), joka alkoi loikkansa jälkeen painaa alavirtaan sellaista vauhtia, että perhokalastajaa pelotti. Ensi reaktio oli ottaa kelasta kämmenellä kiinni, mutta kun sillä ei ollut mitään vaikutusta kulkuun, käänsin jarrua kireämmälle...ja taas kireämmälle...ja sitten täysille...ja lopuksi puristin siimaa vielä vapaan kiinni käsivarrella. Olin varma että sinne menee, mutta jostain syystä mötkö pysähtyi (kun pohjasiiman alta paistoi jo kelan musta pohja).
Niille sijoilleen jäi ja jumputteli hetken aikaa. Ja hetken haukkomisen jälkeen päätti lähteä kohti. Tämän spektaakkelin aikana olin ehtinyt liikahtaa 100m suunnittelemaani rantautuspaikkaan ja päättänyt, että takaisin lasken, kun olen mitannut - vaikka olisikin ollut ylivertainen ennätyskalani.
Ja taas tultiin kohti. Hitaasti, rauhallisesti. Viitisen kertaa kävi pinnassa - sykettä nostamassa. 50metriin malttoi tulla. Ja minä arvoin, että pitääkö jarrua helpottaa... Siinä miettiessäni päätti monnipappa kääntää (taas) pyrstön ylävirtaan ja ponkaista sellaiseen kiitoon, että jarru ja vissyn takki olivat kärähtää ihan samaan aikaan. 200m ja seis. Sitten muutama mahoton rynkytys...ja tuttavuutemme oli ohi..
Ja silloin mies itki. Ja itki henkisesti valtoimenaan. Mutta ei kauaa, koska tajusi, että oli kokenut jotain sellaista mitä monikaan perhokalastaja ei pääse koskaan kokemaan.

Mutta...koska perhokalastajakin on ahne paskiainen - lähdin vartin päästä viskomaan samaa liuhaketta samoille seuduille...ja eipä aikaakaan, kun perhoa vietiin 100m ihan samalla tavalla kuin hetki sitten.. Tätä herkkua kesti maksimissaan minuutin verran. Ja sitten kesken katoamisen, siima vain löystyi.. Kun tämä kala otti, ajattelin että "ei voi olla totta" ja kun se pääsi irti...mielessä kävi "ei VOI olla totta!!!" Mutta hetken päästä hymyilin jälleen ja ajattelin että: "EI VOI OLLA TOTTA - kiitos kaikesta!" :-)
Lohen kalastus (ja kaikki muukin kalastus) on tunteiden nousuvettä ja -laskuvettä. Eikö?

tiistai 10. elokuuta 2010

2 päivää AD SYLVI

Nyt on melkein kaikki nähty, kun taivaskin kaatui niskaan - juuri niinkuin Obelix unissaan epäili. Mutta meidän taivas tippui ensin niskaan ja jatkoi sitten vaakana kohti pohjoista. Olen kokenut mukavampiakin hetkiä kuin sunnuntaina soutuveneessä 4heppasella merkkurilla - keskellä vesijärven selkää, kun etelästä alkoi vyöryä tällainen näky: http://www.hs.fi/videot/1135259206031
Jos paskahalvaus on tila, eikä sanonta - tiedän miltä se tuntuu.
Kiitos muutamien huolestuneiden viestien, ehdimme melkolailla sekunnilleen rantaan ja autoon ennenkuin ilmatsunami iski.. Auto ei meinannut pysyä tiellä ja ilma oli täynnä kaikenmaailman krääsää. Siis kaikkea mitä maaseudulla vaan sattui olemaan ulkotiloissa ja köyttämättömänä.
Puita ei ollut köytetty. Metsä jonka läpi ajoimme niin paljon kuin meganesta irtosi, oli kadonnut selkämme takana. Yhtään puuta ei ollut kaatunut ennen pikataivaltamme, mutta ilmahöylä oli vetänyt selustastamme 100m siivun siististi koko metsän läpi. Melko pahannäköistä jälkeä! Päijät-Hämeessä kaatui kuuleman mukaan tommoiset vaatimattomat 100.000 kuutiota puuta, eli saman verran ykkösiä ja nollia kappaleissa, kun yhdestä rungosta tulee keskimäärin kuution verran tavaraa. Näistä 20.000 kaatui Asikkalassa. Ja näistä taas meidän reitiltä...ihan hitosti.
Ja semmoinen oli onni ajoituksen kanssa, että toiste ei taida kohdalle osua. Tai kolmatta kertaa, kun ensin selvittiin sekunnilleen järveltä ja -ainakin minuutilleen puiden alta..

Törmäsin tänään kanavasurffaillessani Pieneen Taloon Preerialla. Muistan siitä sarjasta ainakin yhden vastaavanlaisen myrskyn. Ja sen olen nähnyt ainakin 20-30 kertaa. Jos Yle yrittää päästä yhden sarjan uusinnoilla Guinnesin ennätysten kirjaan, vedän kaikki pahat sanani takaisin...mutta muuten hämmästelen kyseistä ihmisten aliarviointia lähes yhtä paljon kuin katolisen kirkon pedofiilipellejen käsittämättömän hellää käsittelyä!
Ja jos PTP kehdataan näyttää vielä ensi kesänä, nauhan voisi kelata edes väärinpäin?! Toisaalta, kun jaksojen lopussa aina selvitetään alussa tapahtunut hässäkkä, niin näinhän katsojille jäisi melkein joka jaksosta paha mieli. Ja sitähän ei Yle:kään halua kontolleen..

Pedofiliasta osui silmiini viikonloppuna toinenkin lehtijuttu: ISÄ on käyttänyt pikkutyttöään seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiaasta asti (!!!) VIIDEN vuoden ajan ja saa tästä epäinhimillisyydestä punaisen kortin ainoastaan kolmeksi vuodeksi (mistä istuu ENSIKERTALAISENA ainoastaan 1,5 vuotta?!) ja joutuu maksamaan tytölle parkkisakkomaisen 12tuhatta €uroa. Anteeksi, kaikki pedofiilit, jos loukkaan teitä, mutta jum-mal-lauthaa - teidät pitäisi siirtää yhteiskunnastamme vähintään kuutakiertävälle radalle. TAI - pystyykö korkein oikeus langettamaan "Haudataan lähitulevaisuudessa maailman ydinjätteiden seuraksi ydinjätettä halajavan maamme peruskallioon!" - tuomion? Sanamuoto ei ole minulle yhtä tärkeä kuin sen peruskalliomontun syvyys.

Ydinjätteen Suomeen imuroimisvimma onkin jo sitten ihan oma tarinansa.. Vaihdetaanko se moska johonkin? Antaako Suomi muutaman mimeltä mainitsemattoman korruptoituneen poliitikon vaihdossa? Vai lupaako berlusconi lopettaa vittuilun? Älkää vaihtako siihen! Valehtelee ihan saletisti. Toisaalta, mehän pumpataan Itämereen jo niin paljon erilaisia myrkkyjä, että onhan se oikeus ja kohtuus että otetaan jonkun verran mönjää takaisinpäinkin. Kumpihan saastuttaa merta enemmän - neuvostoliittolainen vai suomalainen? Ken tietää - vastaa..

Moni on hämmästellyt että miten on mahdollista, että en juurikaan välitä saunomisesta. Teille vastaan, että - ainakin elän. Monet vuodet olen ihmetellyt että miten on mahdollista että löylynheittokarkeloissa ei tapahdu mitään vakavampaa. Nyt joudun keksimään uuden ihmettelyn kohteen.
Voisin ihmetellä vaikka sitä että miksi teatterissa tarvitsee ylinäytellä niin paljon että olen antaa ylen aina kun joku pirulainen (harvoin) pystyy houkuttelemaan mukaansa seuraamaan lavalla tapahtuvaa huutamista, -ilveilyä, -jalkojen tömistelyä, ja niskojen nakkelemista. Minulta tulee facebuukissa teatterille vahva "Ei tykkää".
Näytelläänkö muualla maailmassa (näyttämöllä) samalla tavalla? Leffoissa meillä meinaa olla vielä ansaikosen aikaista epäluonnollisuutta, kun lähes kaikkialta muualta tulevissa pätkissä ihmiset (näyttelevät Turkan mielestä varmaan ihan päin persettä) uskaltavat keskustella ja -kävellä kuten normaalit ihmiset tekevät - vaikka esittäisivätkin friikkiä. Paitsi Tom Cruise, Nick Nolte ja tietenkin Arnold. Näillä virtaa suonissaan suomalainen teatteriveri. Tai sitten ovat vaan perin huonoja näyttelijöitä.

Minä olen huono kirjoittamaan lyhyesti. Puhunkin usein yhtä pitkään kuin Forest Gump jaksoi (viitsi) juosta. Mutta nyt ymmärrän lopettaa. Toivottavasti maailmalla tapahtuu taas eriskummallisia asioita..

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Perusylivuotinen katastrofi!

Eli raapustelin aikaa tappaakseni toissa iltana tommoisen 30tuhannen sanan esitelmän tänne...ja tokihan se sitten hoopeen akun simahtaessa koko hoito katosi niin kauas ettei meikäläisen tietotaidolla palannut, vaikka sinkoilin aitan seinille melkoisen annoksen saatanoita ja perkeleitä. Ja väitän tallentaneeni tarinat ihan tarpeeksi tiheään. Mutta - olen läppäriurpo, kuten niin moni ikätovereistani.
Mutta toisaalta, mikäs tässä on kirjoitellessa - mukavaa puuhaahan tämä on. Mutta ihan ainoa kerta ikinä, kun kirjoittaminen kehittää sellaisen hikoilutsunamin että Nooa alkaisi satavarmasti eläessään hakata arkkiinsa puutikkuja melko hätäisellä tahdilla..

Asiaan. Poistuin -ainakin hetkellisesti- mikämikä maasta lauantaina lumisadeyön (tunturissa) jälkeen. Kohtuullisen eksoottinen reissu, kun kotona etelässä meni 30 astetta puhki. Suomessa on pitkät tiet ja -kelit, sekä melkoinen maisemavalikoima.
Lahti muuten hikoiltiin tänään suomen maailmankartalle - 35 astetta!!! Ja sillä tuli maamme ennätys. Ollaan aika ylpeitä. Tämä siis Launeen mittauspisteessä. Ei siis ihme että Launeen vesiä niin puhtaiksi hehkutetaan - onhan selvää että keitetty vesi on puhtaampaa kuin sen sukulainen - keittämätön vesi. Salpausselkä toimii hyvässä ja pahassa - kerää lämmön...mutta valitettavasti se myös pysäyttää usein sadepilvet...eikä päästä näitä pihdeistään ennenkuin tyhjenevät. Yleensä olen alla. Ja väärin pukeutunut..

Kalastus ei siis Tenolla ollut Kuolan reissun jälkeen minulle ja monelle tutulleni kovinkaan tuottoisaa. Ja jos oikein rehellinen olen, niin olihan se ihan hanurista, kun kukaan tutuista (useita) rantakalastajista ei saanut kyseisen parin viikon aikana kalan kalaa ylös. Soutajilla meni vissiinkin paremmin. Mutta tämähän ei ole varsinaisesti mikään suunnaton ihme, kun vesi nousi niin paljon ja nopeasti että viimeisinä päivinä bluecharmia oli tarjottava jokeen mahdollisimman pitkällä vavalla koivunoksalta käsin.. Ja jos kahlaamaan uskaltautui, oli pakko katsella enemmän ylävirtaan kuin alavirtaan, ettei jäänyt tukkien jyräämäksi.
Päivänä eräänä ollessani lähdössä joelle, soitteli ystäväni A, että turhaan tulisin, kun oli yrittänyt saada perhoa jokeen jo hetken aikaa, mutta niin oli kova tuuli että edes perhosiima ei suostunut koskeen asettumaan. Jätin sitten kyseisen luvan kalastamatta, koska olen vuosien varrella monestakin suusta kuullut, että perho kalastaa paremmin silloin, kun se sijaitsee vedessä..

Tänne siis tulin, turkkilaiseen saunaan. Ei kyllä ole minun juttu. Ennemmin vaikka kylmä kuin tämmöinen karmea helle. Niin on kuuma että moottoripyörätkin kellahtelevat kyljelleen, kun jalat humahtavat keitetyn asfaltin läpi. HD-hemmoillakin pitää olla kakkosnelosen pätkä kainalossa parkkeeraamista varten. Ja niillä vehkeillä ajaessa kyseisen kapistuksen kuljettaminen kainalossa on melkoinen teko!

Mutta sen sanon, että otan helteenkin vastaan - ja kärsin siitä vaikka kolme vuotta - jos VAAN Isä Mitrosta ei tule presidenttiehdokasta, eikä VARSINKAAN presidenttiä. Se joka tommoisia tosissaan ehdottelee, saa minulta ja monelta muulta ikuisen kirouksen (kivuliaan) niskaansa...ja jos se ei rangaistukseksi riitä - kaupan päälle viikonlopun omavalintaisessa kylpylässä Jutta Urpilaisen ja sen Mitrotyypin kanssa. Toki täytyy ensin selvittää miten maamme lakipykälät suhtautuvat kyseisenlaiseen kidutukseen. Afganistanissa tämä olisi kuulemma ok ja arkipäivää. Ja tietty jenkeissä. Amerikan yhdysvalloissa sitapaitsi löytyy juttamaista väkeä enemmän kuin sdp:llä on tovereita (kertaa kolmisenkymmentä miljoonaa).

Ja jotta pääsisin tästä ihmisten mollaamismoodista, haluaisin esittää toivomuksen teille kaikille jotka täällä etelän helteissä tallustatte: kun päivittäin tapaatte kesää...muistuttakaa sille, että ei saa olla niin kiireinen ettei ehtisi Utsjoella piipahtaa - mikämikä-maan asukkaat ja turistitkin ansaitsevat edes kesän tapaisen. Kiitos.

En siis ole Tenolla, vaan pelkkä Monninkoukuttaja. Jos en itse kykene muuttamaan blogin nimeä...otan yhteyttä alle 13v sukulaisiini, jotka uskoakseni tekevät sen nopeammin kuin hikipisara putoaa lattialle nenänkärjestä - makuultaan..

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

No nyt se tuli..

Forecan Utsjoen sade-ennusteiden suomenennätys. Ja mun maailman ennätys. Niin mahoton tolppa, että jos siitä vielä kasvaa, niin jysähtää näytön läpi ja alkaa hipomaan kelotupamme kattohirsiä aiheutten mahotonta vahinkoa..
Mutta hitto, että tätä vettä tuleekin! Kämpiltä pääsee saunalle ainoastaa kahluuhousuissa, tahi ehkä kelluntahaalarissa, mihin virittäytymisessä piilee vaara huuhtoutumisessa jäämereen. Ja sinne ei ihminen halua kellumaan, koska uutisissa kertoivat kuinka jättiravut popsivat isoilla saksillaan kummallisen pieniin suihinsa kaiken liikkuvan. Ja kun itseni tiedän, en pysty olemaan paikallani kuutta sekuntia pidempää. Kuolohan siitä tulisi.

Kuusi tuntia taas vispattiinkin. Ikke fisk. Paitsi pari harjusta ja liikaa smoltteja. Niille, jotka ei tiedä - smoltti on lohibambino, joka pörrää syntymäseudullaan rapiat neljä vuotta ja sitten noin 25cm aikuisen lohen wannabeenä vaeltaa alavirtaan ja merelle.
Smoltin ajatuksenjuoksua olen monesti miettinyt. Jos ja kun mereen valahtaneet pikkupötkylät kasvavat siellä vuodessa 1-3kg lihaskimpuiksi, niin taitavat olla melkoisen urpoa porukkaa, kun jäävät kotipuroon kuppaamaan noinkin pitkäksi aikaa. Ja pelkällä öttiäisravinnolla.. Kuten aiemmin mainitsin - kaiken liikasyönti tappaa himon. Himosta lisää myöhemmin..

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Kuolalla Kuolassa

Nyt kun olen päässyt henkisesti yli shokistani Kuolan niemimaan jämähtämiseen sotien jälkeisen neuvostoliiton aikaan, kehuttakoon Kuola-jokea hieman. Tai siis paljon. Komia oli puro ja lohenkalastusteknisesti perusylivuotinen (inside - juttu, selittäminen mahdotonta) siimanlillutusparatiisi. Pääsimme kuuluisille "Laxa':n " pooleille koko viikoksi. Joki on kyseisillä alueilla kohtuullisen leveä - rapiat puolet tenosta...ja yläjuoksulla, missä leirimme oli, noin Utsjoen levyinen. Mutta kalastettavia paikkoja oli melko muhevasti - niakaa, köngästä, imua, monttua, jne.
Ja kalaakin tuli - seitsemän ylös ja samanmoinen setti karkuutuksia. Suurin 8kg, pari jalkaa ja loput kohtuullisen kokoisia tittejä. Niitä olisi kyllä tullut huomattavasti enemmänkin, mutta yritimme löytää venäläisiä megamonneja, joita kyseisessä ojassa kuulemma möyrii enemmän kuin saksassa majailee turkkilaisia. Mutta ei, niihin emme törmänneet...paitsi viimeisenä yönä 3 seurueemme jäsentä lähti vielä viime hetkillä kollaamaan leirin lähistön poolit (vaikeita kalastettavia ja paljon kävelemistä), joita emme kalastaneet kuin tuloyönä ja saivat pidellä ja -ylös useampia lohiluokan mötköjä, joista suurin muistaakseni 10,2kg. Mutta - minä ja Elimäen suurvisiiri köllöttelimme puolijoukkueteltassa rokkenrollkrapulassa. Eli - viina vaikuttaa perin kyykyttävästi myös lohenkalastuksen tuloksiin. Nyt se on viimeistään todistettu. Meinasi tulla itsesäälissärypemistalkoot. Ja tulikin.

Leiri oli ihan toimiva ja nätillä paikalla - tosin 30m päässä sijainnut suo imppasi meistä litrakaupalla verta. Ja väitän että lähistöllä pörräsi muutamana päivänä alkoholisoituneita öttiäisiä - meillä oli nimittäin yön kalastuksen jälkeen useampana aamuna biitsillä (ja makea ranta muuten olikin - telttasaunan kupeessa) loistavat kekkerit. Yön kalastussessio...leirisauna...sapuska ja rantatissuttelut - ja voittajaolo. Mutta kun seiskaksi herätettiin muutaman tunnin yöunien jälkeen 12h yökalastussessiolle, oli luovutusvoitto aika lähellä.. Mutta ihmeesti sitä vaan tämmöinen raihnainen keski-ikäinen ukkokin pystyy ihmetekoihin kun on kysymys lohenkalastuksesta.

Kolme päivää meni Utsjoella Energiaa sohvalla imuroiden. Ja tulihan sitä. Kun K ja V maanantaina köröttelivät mossellaan Tenon rannalle, olin yhtä valmis monnien koukuttamiseen kuin Paavo Väyrynen vaalipiirin vaihtamiseen - tai mihin vaan itseä hyödyttävään toimintaan. Kutsuttakoon tätä vastaisuudessa "Paavosmiksi".
Reissu alkoikin hyvin kun K sai hyrräkelan kokeiluheitolla numero yksi monniponnista 11kg möhömahan. Tuhti täti oli, kun pituus oli ainoastaan 103cm ja painoa tuo yksitoista kiloa. Pallokalan sivuprofiili. Tästä eteenpäin homma olikin pelkkää perhonheittoharjoittelua - niin paljon että lihasten lisäksi kipu hiipi sieluun saakka. Ei nykyn nykyäkään 4 päivään. Ja seassa oli muutama ihan kohtuullinen heittokin. Lohenkalastus ei sovi adhd-henkisille.

Huhut kertoivat (jokavuotinen kyläurbaani legenda) taas, että järkyttävät lohilautat ovat vyöryneet vuonosta kohti kutuvesiä ja ovat saavuttaneet jo Tana Brun. Kun K ja V aamulla lähtivät katsastamaan kyseistä ilmiötä vavat tanassa, uskoimme että joen ylittämiseen ei tarvittaisi Tanan notkuvaa ja kapeaa siltaa ollenkaan, koska lohilautan päällä voisi tanssahdella vastarannalle kuten tsiisus aikanaa teki. Helppoa ja käytännöllistä.
Mutta ei niitä sillejä sielläkään ollut. Ja paikallinen kalastusviranomainenkin oli kertonut että "kovin huonosti on kalaa tullut". Ja minua huolestuttaa suuresti se, että tittiä ja jalkaa ei meinaa jäädä siiman jatkeeksi. Ja enemmän vielä huolettaa se ettei niitä piruja näe ilmassakaan. Vesi on loistavan lämpoistä, joten kyllä kalaa olisi ilmassa ihmissilmää ilahduttamassa huomattavasti enemmän, jos sitä kunnon parvissa ylöspäin ampuisi. Ja jos nykyajan lohi on esi-isiään niin paljon energiavalveutuneempi että ymmärtää olla pomppimatta säästömielessä - sen latinankielinen nimi on vaihdettava loikkaajasta sukeltajaksi..

Mutta jos ei lohen saaminen ole tällä hetkellä (ainakaan rannalta - kojamoita kuoriutuu valitettavan vähän) helppoa askartelua, ei ole helppoa myöskään olla minä. Seitsemän viikon turneeni aikana seurakseni tulee nimittäin 4 eri ryhmää 6-10 päiväksi - täynnä tarmoa...ja kun aloituskokoonpanolaisena itse koittaa siinä rallissa mukana pysyä, meinaa fysiikka ja psyyke olla koetuksella. Eilen kehtasin ensimmäisen kerran olla lähtemättä paikallisoppaaksi...ja raahasin kankkuni yläkerran väen tiluksille viskibaileysiä imppaamaan. Hauskaa oli, eikä pakarakaan kramppaa enää, niinkuin kahdella viimeisellä luvalla. Joo, pakara! Ja reidet. Ja puristusote on niin kadoksissa että sokea luulisi kätellessä tyttölapseksi. Ja kyllä se liiallinen kalastaminen päähänkin ottaa - kaikkihan alkaa maistua puulta massoina. Niinkuin Annukan Grillin porokebab - ensimmäiset 15 menivät mahottoman helposti kuolatsunamin kera, mutta nyt on ollut pakko pitää siitäkin taukoa ettei tule yliannosinhoa. Ja niin hyviä ystäviä meistä on kyseisen eineksen kanssa tullut, että en uskalla sitä suhdetta riskeerata.

En myöskään uskalla olla nauttimatta meneillään olevasta sapattivuodestani. Enkä sen jälkeisestä ajasta. Tapaus Tabermann todisti sen että mitä tahansa voi odottaa kulman takana. Teen siis tänään asioita joita voisin tehdä huomenna. Tänään ja tunteella.
Toivotan Tommylle hyvää matkaa!

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Neuvostoliitto nähty..

Semmoinen on Neuvostoliitto, että aina joutuu ihmettelemään.. Paljon olen kummallisia ja rumiakin paikkoja matkoillani nähnyt, mutta kyllä Murmansk oli sieltä peikkomaisimmasta päästä. Kutsuttakoon sitä Mikämikä-maaksi. Murmanskissa olisin toivonut olevani betonikauppias. Kaikki oli betonia. Harmaata. Eli maalikauppias en olisi halunnut olla. Mutta jos olisin ollut betonikauppias (70-80 - luvuilla), olisin rikas mies, isorikas ja omistaisin ainakin yhden lohijoen. Siellä kalastaisivat ainoastaan ystäväni. Ja köyhät paikalliset tietenkin - nälkäänsä.
Mutta niitä kommandopipoisia heppuja melomassa kumiveneillään jokea alas en ojallani suvaitsisi. Mutta toisaalta, jos antaisin paikallisille omat poolit kalatettavikseen, kommandopipot ja Uzit olisivat muutenkin historiaa. Mutta sen sanon, että oli hämmentävää todistaa kyseisenlaista toimintaa. Ja hieman pelottavaakin.

Pohjoinen Neuvostoliitto oli muutenkin kummallisen keskiaikaisen pysähtynyt ja alistunut maailmankolkka. Kaikki oli vanhaa ja rapistunutta, -romuista kyhättyä...niinkuin sekin pieni talon tapainen punaisine lippuineen - alumiimista kyhätty. Kyllä! Alumiinista. Koko talo.

Ja roskaamisen neuvostoliittolainen osaa. Mitään ei heitetä roskiin. Ei mitään. Valitettavasti ei myöskään lohijoen rannalta. Perin säälittävää.


Mutta yhdessä asiassa neuvostoliittolainen on loistava - tekemään syviä reikiä asfalttitiehen. Ja paljon. Ja paljon eri mallisia. Mutta neuvostoliittolaisella on huono muisti - se ei millään meinaa muistaa täyttää niitä reikiä (jos tie tehdään autoja varten, eikä ainoastaan työllistämään). Tai sitten sillä on huono näkö, tai pakaroiden tunto olematon. Mutta suomalainen huomasi. Lukeminen oli bussissa täysin mahdotonta tärinästä ja pomppimisesta johtuen. Ja kuuden tunnin matkalla olisi mielellään lukenut muutaman metsästys- tai kalastushenkisen artikkelin..
Mutta onneksi neuvostoliittolainen on keksinyt jo kauan sitten, että tullissa suomalainen voi lukea. Kun suomen tulli vaivautuu häiritsemään lohituristia vain yhden kerran ja ainoastaan pienen hetken...antaa neuvostoliittolainen suomalaiselle mahdollisuuden lukaista Tuntemattoman sotilaan kannesta kanteen 2-3 kertaan - lohituristin lukunopeudesta riippuen.
Mutta sitä suomalainen ihmettelee, että minkä takia meillä tarvitaan ainoastaan yksi puomi, mutta rajan toisella puolella niillä pysähdellään neljä kertaa kilometrin sisällä. Olisiko niin että Kuolan niemimaalla ei olla vielä tietoisia Neuvostoliiton hajoamisesta ja kommunismin kuoppaamisesta? Vanha kunnon kommunismi kyllä keksi kaikille töitä - vaikka paljoilla puomeilla..

Sitä ihmettelin myöskin, että minkä takia passin piti olla voimassa 6kk matkan päättymisen jälkeen? Luuleeko joku Putinin suurvisiiri että joku IHAN oikeasti haluaisi loikata neuvostoliittoon?

Tässä matkahuomioita. Leiriinkin päästiin ja lohta saatiin. Niistä myöhemmin. Nyt alan valmistautua illan MM-finaaliin. Veikkasin muuten kuukausi sitten finaalijoukkueiksi Hollantia ja Espanjaa...ja mestariksi Espanjaa. Muuten olen kisavaikkauksessamme keskiviivan alapuolella, mutta hitto että osuin finaalijoukkueissa nappiin! Haluaako joku kuulla loppuvuoden sään?

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Soudut on soudettu

Eli jokavuotinen yksi lupa. Kerran nykäisi, mutta pirustako sen tietää mikä siellä vatkasi sen sekunnin. Mutta onneksi nähtiin yläpuolelta kun ylätenon iso A koukutti kalan. Teeveen kuvausryhmäkin oli tulitikunheittomatkan päässä kaitafilmikameroineen. Aasta tuli siis julkkis. Helppoa kun osaa - ja osuu.. Kävin melomisen ohella katsastamassa myös kaverin kelomökkikompleksin. Jos joku tarvitsee omiin leikkeihinsä vuokralle mahottoman komean miljöön, niin laittaa vaan tänne infoa - minä pukkaan etiäpäin. Ei ole kyseinen siitä halvimmasta päästä, mutta hitto, että on komia ja toimiva pytinki!
Mulla on mennyt ilta pakatessa. Aamusta kohti Kuolan niemimaata ja Kola-jokea. Jos ei siellä narskuta, niin voinen keksiä jokun kuivemman harrastuksen..
Jos saan kohta unen päästä kiinni, niin sitten menen nukkumaan...muuten kattelen kaikilta kanavilta jokapojan perinneohjelmaa - chattia (hesusmaria - kattooko joku niitä oikeasti?) ja kuvittelen itteäni neuvostoliiton kuulun lohijoen monniponneilla. Monninkoukuttaja hiljenee - mutta vain viikoksi. Helteitä etelään ja kaloja Tenolle! Sau.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Mitä hel...

Ykköseltä a-studion muumio (osaan jo ulkoa maamme uraaniesiintymät) , kakkoselta piirrettyjä, kolmoselta Astro-TV (HÄH!!?), neloselta amerikkalaisia kehumassa kilpaa retropölynimureita (sellaisia joilla Wilma imppasi dinonlantaa Kivisissä ja Sorasissa)......FST:ltä ruattinkielliset tekstiteeveeuutiset, SUBilta perusylivuotinen Ostos-TV. Teemalla kerrotaan tulevasta ohjelmistosta. Mutta - JIM:illä on IHAN OIKEAA OHJELMAA!!!
Miksi kesällä ei tarvitse näyttää juuri mitään kunnollista tai edes kohtuullista? Lomallahan ihmisillä on eniten aikaa katsoa teeveetä. Päivälläkin. Ja varsinkin silloin.
Haluaisin täten ilmoittaa televisiopäättäjille että en mielelläni maksaisi kyseisenlaisesta moskasta. Tulenkin siis vastaisuudessa maksamaan ainoastaan 90% vuosimaksusta, koska meistä ainoastaan 90prosenttisesti huolehditaankin.

Ja se alvin pudotus ravintolaruokamaailmaan ei mitä ilmeisimmin ole mennyt ihan niinkuin suunniteltiin.. Miten on mahdollista että kansalaisille suunniteltu veroale ei suuntaudu meille? Eikö kysymyksessä olekin rikollinen toiminta? Ei siitä enempää - meinaa mennä poliittiseksi sanailuksi. Enkä siis ole hakeutumassa mihinkään vaaleihin ehdokkaaksi. Ei kiinnosta kertoa että "puolueemme mielipide..." jne, vaikka olisin täysin eri mieltä. Ja olen usein eri mieltä ;-)

Mutta sen sanon että päätökseni olla lenkkeilemättä on osoittautunut hyväksi. Vaikka keskivartaloni huutaakin eriävää mielipidettä kyseiseen päätökseen, niin väitän, että Anneli Auer on oikeassa: EI KANNATA LENKKEILLÄ, KOSKA SOLUTTAUTUJA ISKEE LENKKIPOLULLA!!! Mutta ei iske kotisohvalla teeveetä katsellessa, siksi katson sitä paljon. Paitsi nyt kun ei ole mitä katsella..
Lähden siis kalaan. Muutaman tunnin setti Utsjoessa perholla ja sitten yläTenolle soutamaan kesän ainoa lupa. Tekee varmaan hyvää soutaa Kuolan vispausreissun alla -ainakin päälle. Ja se on tärkeä kapistus kalahommissakin.
Ja loppuun lyhyt kalakommentointi: en ole saanut lisää kaloja. Mutta kuuleman mukaan ne jotka ovat ottaneet harrastuksen viimepäivinä tosissaan, ovat myöskin kalaa saaneet. Ja isoja. Mutta missä luuraavat pikkumonnit? Tulkaa tänne tulkaa - teitä kaivataan!!!

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Jussit on muhittu...

...ja ryhtiliike on tehtävä. Tämä ei siis liity rallatteluputken katkaisuun millään lailla, vaan kalastusaktiviteetin lisäämiseen naksulla-parilla. Laiska paska olen ollut, yhteensä alle 10 tuntia joella, josta totista kalastusta varmaankin nelisen tuntia. Kalliita tunteja, kun menin tiistaina ottamaan piljetit viidelle päivälle..
Kalastuksen nautinnollisuus ei siis ole kadonnut minnekään - lähinnä on kyse siitä että "liika laiskittuttaa" ja varsinkin jos liikakin tulee liian nopeasti, niin kalamiehestäkin tulee näemmä veltto ja vetämätön. Eli - liian suuri kala, liian nopeasti - ja tämmöinen musta tuli..
Mutta nyt tuli muutos - iltapäiväksi kämppäkaveria opastamaan Utsjokeen ja seiskasta lupa Tenoon. Ei tuule - kiva heittää. Parin tunnin pit-stoppi on toki pidettävä teeveen ääressä kun Espanja murskaa Portugalin ja varsinkin pikku pirun kukonpojan, Ronaldon, jota ei varsinaista peliaikaa enempää pysty oksentamatta katselemaan. Toivottavasti peli siis ratkeaa ennen jatkoaikaa - inhoan oksentamista.
Monniponniin on turha lähteä karvoja ja höyheniä lilluttelemaan, sillä vedenpinta lähti liikkeelle kohti taivasta samalla tahdilla kuin sitä kaatosateili pari päivää. Toimii vain matalalla vedellä. Uudet paikat pitää siis etsiä ja palata rikospaikalle vasta kun vesi uudelleen tippuu - ja paljon.

Meillä oli muuten tänään 2xpuuceen puhdistussessio. Yökkäilin yhtä paljon kuin Portugalin pelatessa. Syntyyköhän kyseinen reaktio silmien vai nenän aistien tarkkaavaisuuden seurauksena? Vai onko kyse vaan siitä että lapiomies (paskan lapioiminen ei kuulemma kuulu naisten hommiin - pitäisikö kaivaa vanha klassikko, tasa-arvokeskustelu, naftaliinista?) nyt vaan sattuu tietämään että ulosteethan ne siinä hyllyy ja oksentaa vanhasta muistista..? Ken tietää ihmisen kehosta tuon verran, kertokoon..
Kalakin on kuulemma alkanut liikahtaa kohti Karigasniemeä. Osa menee tietysti ohikin. Puhuvat yli 18kg monnista rantautettuna vispaajan toimesta ja useista muistakin isoista möykyistä siimojen jatkeena - siis veneväellä. Se hyvä. Mutta tinttien massakuoriutuminen meinaa vaan antaa odotuttaa itseään. Tulee jos on tullakseen. Ja yleensä tulee kun malttaa. Eipä silti, ennemmin sitä isoa kalaa pitelee kuin pientä. Ja jos joku muuta väittää, se on vahva valhettelija - tai ainakin eri mieltä kanssani ;-)

torstai 24. kesäkuuta 2010

Voi elämän kevät!!!

Nythän se vasta elämä juhlaksi muuttui, vaikka ollaan vasta lämmittelemässä kokkobilleitä.. Kävi nimittäin niinkin kummallisesti, että päästänsä pimeä megamonni päätti haukotella kesken poukkoiluaan kohti latvavesien naistentansseja, jolloin ihan itse kyhäämäni perhon tapainen tupsu (muistan virkanneeni sitä kohtuullisen vahvasti Jamesonin vaikutuksen alaisena - kutsuttakoon sitä siis "Jamesoniksi", mikä voisi hyvin vapaasti suomennettuna olla vaikkapa "Jamen Poika") sattui huljahtamaan tämän suupieliin. Ja sen sanon, että en sitä sinne tarkoituksella, enkä varsinkaan väkisin, tunkenut - vahinko tuo oli ja suuri sellainen - 14,2kg.
Sydämeeni sattui - melkein yhtä paljon kuin Meksikon lahden öljykatastrofista kuullessani - kun jouduin nuijimaan mätikalan hengiltä :-( Mutta ennätyskala oli ihan pakko ottaa ylös. Oli, vaikka sattui..
Annoin muuten toisen fileen ja rangan päineen Rastigaisa Pubille, joten siitä pääsee kylän väki nauttimaan huomenna lounaan merkeissä. Toivottavasti maistuu!
Mutta sen lupaan että kaikki kyseistä pienemmät tyttölapset palautan jatkossa jatkamaan sukuaan ja annan vaikka suustasuuhun tekohengitystä jolleivät muuten meinaa toeta. Ja jos joku kanssakalastaja pääsee tämmöisen tapahtuman todistamaan ja siitä vielä videonpätkän kyhäämään...toimitan kyseiselle henkilölle sixpäkin kossua, tahi muuta vastaavaa nestemäistä einestä kunkin maun mukaan.
Mutta Utsjoella paistaa aurinko - muutenkin kuin minun pikku päässäni. Ja täällähän on lähes helle. Tästä pitää nyt nauttia, koska vartin päästä voi tulla rakeita..
Italiassa taas tulee rakeita vaikka olisi helle. Turpaan tuli ja lähtö kotiin. Mutta hyvä näin. Huonosti pelaavien on hyvä jatkaa kisoja mamman kainalossa olohuoneessa. Ranskakin pelasi surkeasti. Mutta on varmaan vaikea pelata jalkapalloa MM-tasolla jos päässä on pari litraa kusta. Tai jollain voi olla enemmänkin - riippuu tietysti pään koosta. Nesteytys on urheilijoille tärkeää. Syytänkin kaikista kukonpoikien urpoiluista joukkueen lääkäreitä sekä fyysistä valmennusta, jotka eivät mitä ilmeisimmin olleet muistaneet tähdentää pelaajille (ja ilmeisesti valmentajallekaan) että missä ruumiinosissa neste parhaiten auttaisi urheilusuorituksissa. Ja virtsallahan on myöskin sellainen erityispiirre että se poistuu helposti virtsaputkea pitkin, mutta päästä se on perin vaikeaa saada ulos - ainakaan perinteisin menetelmin..
Näihin kuviin - näihin tunnelmiin..
MKT

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Surullisia uutisia Tenolta..

Ystäväni Keijo (nimi vahvasti muutettu) kotiutui hetki sitten joelta. Elämänsä pullukka oli siiman päässä kiinni. Kolmen miehen (olishan ne voinut olla naisiakin) näköhavaintoihin perustuen 15kg-20kg kala päätti vaihtaa lähiötä ja poistui alavasempaan. No tästähän joentuntijat tietää heti että oltiin norgen puolella...mutta asiaan - Keijo otti tennarit alleen ja lähti kirmaamaan kohti Tana Bruta peikkomaisen pehmein - mutta ah, niin pitkin ja ketterin askelin. 300m hirmuista artobryggaremaista loikkimista ja helvetillistä pumppaamista...mutta sitten se perkele tajusi nylkyttää ittensä kivenkuvetta hyväksi käyttäen vapaaksi .. Pikku peijoonilla (tai siis mahottoman tuhdilla pötkylällä) roikkuu suupielessä Oksmanin Kojamo-perho.. Jos joku tämmöisillä spekseillä varustetun silakan jollain tavalla kivikkoon raahaa, niin sen perhon vois toki palauttaa omistajalleen.. ;-) Ja jos sen oikeasti joku löytää, niin varmin osoite kysyiselle kapistukselle olisi Utsjoen elämän keskus - Rastigaisa baari.. Kiitos yhteistyöstä :-)

Tämmöinen päivä Tenolla..

Kuten hyvä ystäväni Irwin Goodman taannoin laulaa luritteli - elämä on juhla! Tänään se oli juhlaa pikkuisen vajaat 10min kun pääsin vihtomaan perhoani Sirmassa "kohtuulliseen" tuuleen kesken IHAN mahottoman puhurin. Suurimman osan 5h toivioretkestäni joen rantaan tuuli oli niiiiin kovaa -ja puuskissa ihan posketonta, että elo perhokalastajana oli yhtä ankeaa kuin alaskan ampiaisten talvi. En siis saanut kalaakaan - enkä ollut kyllä ihan tosissani liikkeelläkään, lähinnä keskityin kuuntelemaan iäkkään herrasmiehen kalatarinoita. Tiedän että kyseinen on kunnon saamamies, joten kuuntelin korvat hörölläni. Mutta - tuntematon venekaksikko sai kalan - 18kg mötkö rantautettuna juuri ennen kuin istahdin luiselle perseelleni kivensyrjälle. Kannikat ovatkin muuten nykyään ainoa kehoni hoikka alue. Ja koska pakaroita on suurimmalla osalla ihmisiä parillinen määrä, minussa on siis kaksi hoikkaa kohtaa. Harmillista tässä on se että jos haluan piiloitella pyöreyttäni, joudun näyttämään ihmisille persettä...ja se ei ole hyvä se - voi tulla sieraimet kipeäksi...
Komeaan lintuun kuitenkin tutustuin. Varpusen kokoinen, varpusen näköinen, mutta päässä pankkiryöstäjän musta huppu ja siitä jatkona valkoinen sepel (raita), niinkuin poolopaidan kaulus. Onko kellään tietoa? Google tietää, mutta sitä kyrsii kun kyselen viikottain kaikenmoista joutavaa. Mutta tämä ei joutavaa ole, koska tipi jaksoi valvoa touhujani niin kauan kuin jaksoin rantakivillä kieppua. Kiitos seurasta. Yksin kalastaminen on tylsää puuhaa.
Tulin ajoissa kämpille keskittymään englannin matsiin. Englanti on JALKAPALLOMAA - työpaikoilla sallitaan pelin katsominen ja - KOULUT OVAT SULJETTUINA!!! Kiitos britit jalkapallokulttuurista.
Mutta Rooney ja Milner eivät osaa laulaa. Tai sitten niitä ei vaan huvittanut. Rooneyta tosin ei laulata tämänkään pelin jälkeen - ja minä veikkasin maalikuninkaaksi.. Kaikki muut vetivät isoilla keuhkoilla ja ihan päin persettä - mutta ainakin lauloivat. Colesta en tosin mene takuuseen, kun ääntä ei tullut. Mutta sekin sentään värisytti huulia. Rooney ei. Siksi maalinteon jumalat koettelevat.
Kävin muuten kotimontussa huljuttelemassa harjuspintureita. Aika haastavaa puuhaa, vaikka tuuli ei ihan samalla tavalla Utsjoen uomaan osukaan kuin Tenolle. Muutama komea pötkylä kävi pintomassa ja minullakin oli hyvä harri hetken kiinni, mutta pois meni hän ja sain säälistä sitten puolta pienemmän ylös...jonka siis päästin takaisin alas. Harjuskalastus on tosin pikkuisen liian helppoa, mutta välipalana yhtä hyvää kuin saalis itse.
Montussa kyttää myös kotilohi. Kerran kävi nyt losauttamassa ihan nokan edessä, mutta ei bomberi kiinnostanut paskan vertaa. Veikkaan että kyseinen monni näkee vielä jäiden tulon ja -menon - ellei joku sadisti käy salaverkottamassa sitä syyspimeillä. Verkonriekaleita löytyy kotirannasta joka ikinen kevät. Perin törkeää!!!
Nyt sisäfileen seuraksi pöytään ja keskittymään illan fudismatsiin. Jalkapalloa ja kalastusta - elämä on juhla..

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Koukuttaja tuli Tenolle..

Tästä se lähtee - heinäkuun loppuun...tahi sitten kalastuskauden loppuun saakka kestävä vispausrupeama - fiiliksen mukaan. Katoan paikalta jos ei maistu. mutta luulen että maistuu. Eiköhän joku mielenvikainen monni näin pitkän session aikana minunkin säälittäviin perhosidoksiin erehdy. Onhan lohissakin pölvästejä, onhan..?
Kirjoittelen puutaheinää kalastuksesta, saamamiehistä (nimiä ja paikkoja mainitsen ainoastaan jos saan siihen luvan), perhoista, ilmoista ja totta hitossa kylän tapahtumista...ja jos maailmanpolitiikassa tapahtuu jotain mullistavaa - pitäähän niistäkin kummallisuuksista raapustaa, vaikka ei asioista mitään ymmärtäisikään. Maamme sisäpolitiikkaan en mahdollisesti uskalla puuttua, koska viime päivinä kyseinen on keskittynyt liikaa pääministerin ahteriin ja pohkeisiin - ja tämähän ei siis ole pornopalsta. Vaikkakin - pakko on myöntää että maamme nykyisen johtajan peräpeili on melkoisen paljon houkuttelevampi kuin aiemman - ja veikkaan että puhun molempien sukupuolten suulla ;-)
Vettä tulee ylhäältä alas ja etelästä pohjoiseen (ja jälkimmäinenhän on siis näin lähellä jäämerta vähintään toivottava suunta) niin tuhdisti, että en taida lähteä pihalle juurikaan pyörimään, vaan viikkailen ryysyni ja asettelen romuni näppärillä sormillani niin, että aamulla ei ihan mahottomasti ihmisen laiskuus harmita..
Lukekaa näitä ihmiset, lukekaa ja kertokaa kavereille että joku urpo tappaa aikaa kertoilemalla mitä mieleen juolahtaa. Ja jos et itse jaksa näitä höpinöitä lueskella - joku kaveri voi olla niinkin pimeä että asia kiinnostaa :-) Ja nyt rättisulkeisten kautta keskittymään JALKAPALLOON!!!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Murmeli...hengittää talvihorroksessa kerran 6 minuutissa. Pulssi laskee kymmeneen iskuun minuutissa ja ruumiinlämpö neljään asteeseen. Murmeli on mun sankari ja haluaisin semmosen feisbuuk-kaveriksi että voisin kysellä onko sillä mitään mulle hyödyllisiä niksipirkasta opittuja erityistaitoja. Murmeli on eläinmaailman MacGyver ja tekis paketillisesta HubbaBubbaa keskikokoisen lähiön Vantaalle..

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Tapahtuipa tänään: Join hetki sitten vettä (monihan juo..), enkä kääntänyt hanaa tarpeeksi kylmälle. Melko pahaa. Mutta miksi haalea vesi on niin pahaa ja kylmä niin hyvää? Se on yhtä suuri mysteeri kuin se että pulujen lapsia ei näe koskaan. Ei koskaan. Missä ne majailee pienenä? Vai syntyykö ne isoina?
Voihan se tietysti liittyä allergioihinkin - suu ei maista, vaikka haluaisikin.. Minkä takia siitepölyä ei keksitty sellaisena että se siirtyisi paikasta toiseen pikku siitepölyjaloillaan, eikä kiusaisi minun poskionteloitani kuin jussina sammumisen jälkeen heinää impatessa? Siis tarkoitan sitä heinää mitä ruohonleikataan jotta naapurit pääsee grillibileissä haastamaan talon alkuasukkaat kroketissa.. Toisaalta - mihinkäs sitä sitten ihminen jalkansa laskisi, kun ei toista jalallista halua talloa.
Entäs vanha kunnon klisee - "miksi lohi loikkaa"? Ei järjen hiventä pomppia ja kuluttaa energiaa. Paitsi jos sitä kiinnostaa ihan hitosti tietää että kuinka helevetin pitkään se köngäs vielä jatkuu.. Saattaa silliä vituttaa, kun kimpoaa korkeuksiinsa ja tajuaa jo ennen pommia että Bildamo jatkuu niin pitkään ettei pienillä lohen silmillä saa edes yläpeiliä horisonttiin - ja Karasjoessa pitäisi olla jumppaamassa vielä ennen viikkorauhoitusta. Lohen elämä on yksinkertaisen helppoa...mutta on se aika kusinen duuni..

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Avausviikko Tenolla takana. Useamman ukon saalis pari tittiä. Eivät puraisseet, pirulaiset, kuin muutaman kerran. Norja voitti Suomen 2-0. 2 tärppiä - molemmat ylös. Ojan toisella puolella saman verran tapahtumia, mutta molemmat irti.
Mahoton tuuli oli useampana päivänä - lauantaina varsinkin. Pääasiassa tuuli takaa, eli tämmöinen connectin lonttaajakin pystyi hetkittäin ajoituksen osuessa kohdalleen sytyttämään röökin sillä aikaa kun tuuli vei RC:tä kohti Jäämerta. Ei niitä heittoja montaa ollut, mutta silloin kun osui, tunsi häivähtävän hetken osaavansa heittää. Aika nopeasti tosin joutui tekemään telemarkit maanpinnalle..
Harvoin olen törmännyt samanlaisiin puuskiin kuin lauantaina - selän takaa (ja hetkittäin salakavalasti nenänvarsifinnin puolelta) työnnettiin niskaan keskiympyrän kokoisia puuskia jotka meinasivat useasti kaataa näinkin vakaaksi pullukoituneen vispaajan. Hyppy- ja lentokilpailuista tuttu tuulirako tuli tutuksi käsitteeksi.
Molemmat kalat tulivat koukkuperhoilla - kutosen 2haaraan sidottuna. Ehkä vahinko, ehkä ei, mutta putkeen ei nakertanut - paitsi yksi kilon meriränkytin luuli isohkoa "Sillenin" näköistä putkipuuhkaa lohenpoikaseksi. Hyvin harmillista että sätkytteli ittensä irti.

Kaloja näkyi ilmassa huomattavan paljon, ainakin fossenin-/siirin alueella. Parhaana päivänä parikymmentä. Hyvänkokoista tittiä vipelsi hetkittäin kohti könkään kuohuja kohtuullisen kokoisissa kaveriporukoissa. Tosin vissiinkin meille liian lujaa. Kiire oli, mutta turhaan, kun kilpakosijoita ei vielä tonneittain ole jokea täyttämässä. Toisaalta...tonneja on mennyt ja useampiakin, koska nousukaloja on saatu jo pari viikkoa yllättävänkin ylhäältä.
Parasta noissa näköhavannoissa on se että hyvänkokoista tittiä (ja tietenkin jalkoja ja lohia) tuntuu liikahtavan ylävirtaan melko hyvin - ainakin viime päivinä. Toivottavasti se on merkki lohien "massakuoriutumisesta".

Eräässä jo legendaksi muodostuneessa Utsjoen kalastukseen liittyvässä kokouksessakin piipahdin - siitä myöhemmin..

Sunnuntaina 20.6 liidän takaisin Ivaloon. Utsjoella tapan aikaa ainakin heinäkuun loppuun saakka ja jos sielulle sopii, niin olen paikallisten kiusana lohikauden tappiin.
Jos viikonlopun titti jää kesän ainoaksi, enkä voi kalantulolla kehuskella - naputtelen puutaheinää. Helppo rasti. Asiapainotteinen teksti onkin sitten jo haasteellisempaa.
Juhannusviikolla lisää....