Lähdin maanantai-iltapäivänä kohti kotia. Koululta. Olen siis opiskelija.
Ajelin niin hiljaa kuin vain kehtasin. Alle kahdeksaakymppiä. Ja katosin merenkulkuopin maailmaan.Pituudet ja leveydet ja majakat..
Havahduin vasta salamaan. Mitä helevettiä?!! Siinähän se koulu...ja bussipysäkki. Voi perrrr...
Kerrankos näitä, vahinkoja. Kirosin kuitenkin, koska kupla otsassani ei olisi hyväksynyt muutakaan.
Tiistaina kaasutin samasta parkkiruudusta samoin aikein. Kohti potkupalloharjoituksia. En mietinyt enää pituuspiirejä. Ja olin varuillani, koska kohta tulisi se eilinen tötterö pirun sarvineen.
Mutta häivyin hahmottelemaan hetken päästä alkavia treenejä. Siellä olin, suurhallin keinonurmella, hetken..
Ja jum mal lau thaaaa.. taas salama! AAAARGHHHH!!!! Ei VOI olla totta.
Mutta oli.
Ja molemmilla kerroilla alle kasikymppiä. Toisella kerralla jopa lähempänä kuuttakymppiä. Ei tule sakkoja, ei.
Joka iltapäivä hiippailin kotiin ovea pikkuhiljaa raottaen, pihistäen, kunnes...7pv ensimmäisestä jumalattomasta rikoksestani - 2 kirjettä poliisilta samana päivänä. Henkilökohtainen ennätykseni! Sitä saatanoiden ja perkeleiden määrää!
Opiskelu on kallis harrastus. Ja potkupallovalmennus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti