Törmäsin huolestuttavaan uutiseen:
Espanjan työttömyysprosentti on noin 23.
23!!!
Hirmuinen luku?
Onneksi kaikki nuoret eivät ole työttömänä...vaan ainoastaan noin puolet heistä.
Espanjan Mäkkäreissä on siis oltava junnuja varten täysi miehitys aamusta iltaan.
Kuinka suuri Espanjan työttömyysaste olisikaan ilman MacDonaldsia?
Jos Espanja olisi kuten esim. Intia, nuorten työttömyysaste olisi huomattavasti pienempi kuin sivistyneessä maailmassa.
Lasten työttömyyttä ei Espanjassa olisi tällöin juuri ollenkaan!
Tosin...jos espanjalaiset vauvat laitettaisiin töihin, olisi pikkulapsilla paljon vähemmän töitä ja teinareille ja aikuisille ei jäisi juurikaan puuhasteltavaa.
Mutta kuka on sivistysvaltiossa nuori? Alle 25v?
Minä olen päästäni nuori ja niveliltäni vanha. Olisin siis hieman alle 40-prosenttisella varmuudella työtön Espanjassa ja Kreikassa.
Voiko Espanjalle käydä hyvin, kun Kreikalle kavi huonosti suunnilleen samoilla prosenteilla?
Onko Espanjalaisistakin eläkkeensaajista 10% 100-120-vuotiaita? Siis kuolleita sellaisia.
Molemmissa edellämainituissa maissa asuminen on jokatapauksessa iso riski.
Suurempi riski on kuitenkin asua Japanissa.
Ja varsinkin Tokiossa.
Tokiolaisten kannattaisi vaihtaa hengitysmaski kypärään, sillä itämaan tietäjien mukaan kaupunkiin iskee 70% (!!!) todennäköisyydellä NELJÄN vuoden sisällä suuri maanjäristys.
Seuraukset tulevat kuulemma olemaan vuoden takaista tsunamia huomattavasti tuhoisammat.
Tokiolaisena olisin vapiseva haavanlehti.
Mutta Tokiolainen on fatalisti. Se ei pelkää.
"Se mikä tapahtuu on määrätty tapahtuvaksi".
Ajattelen itse suunnilleen samoin. Mutta vaikka haluaisinkin olla rohkea ja peloton fatalisti - en ole sellainen.
Tokiolaisena olisin muuttolintu ja talonkauppias.
perjantai 16. maaliskuuta 2012
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Sinkkuna olet nettohäviäjä!
Ajatusleikki sinkkujen vs. pariskuntien "lahjakimppojen" eriarvoisuudesta kirvoitti hyviä kommentteja.
Facebookissa kysyttiin seuraavaa: "jos on pariskunta mutta vain yhdellä on tuloja (eli maksaa kahden kuluja), saako siitä lisa-alennusta noihin lahjamaksuihin? Eli lasketaanko sitten vain 'puolikkaaksi' aikuista?"
Mielestäni tällöin toisen pariskunnan jäsenen on paastottava juhlan yli. Jos siis elättelee toiveita alennuksesta. Lienee samantekevää kumpi paastoaa.
Mutta jos työtön saa lahjahelpotusta, niin työttömän naisen ei tarvinne maksaa lahjoista ollenkaan...ja lesbopariskunnalle kimpasta todennäköisesti maksetaan.
Perusarpominen menee kuitenkin suunnilleen näin: kun naiset syövät ja juovat vähemmän kuin miehet, niin olisiko pariskuntataksa tommoiset 1,75 kertaa sinkkumiehen vastaava?
Olkoon sinkkumiehen lahjakimppakerroin 1,0. Lähtötaso.
Sinkkumies on siis lahjakimppojen "Greenwich".
Pitäisikö sinkkunaisen saada 25% alennusta sinkkumiehen maksusta?
Jos parin pojan perhepaketti maksaa kaksi kertaa maksimi summan, lienee tuplatyttö-pariskunnan panos 1,5 kertaa sinkkumiehen osuus?
Lasten roudaaminen juhlapaikalle onkin sitten jo ihan oma tarinansa. Siinä sinkkua sahataan silmään pahemman kerran. Ja ainakin lapsetonta.
Lasten työ on syödä ja juoda.
Jokatapauksessa sinkkuus on kallis harrastus. Sinkkuna olet varma nettohäviäjä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)