Nyt kun olen päässyt henkisesti yli shokistani Kuolan niemimaan jämähtämiseen sotien jälkeisen neuvostoliiton aikaan, kehuttakoon Kuola-jokea hieman. Tai siis paljon. Komia oli puro ja lohenkalastusteknisesti perusylivuotinen (inside - juttu, selittäminen mahdotonta) siimanlillutusparatiisi. Pääsimme kuuluisille "Laxa':n " pooleille koko viikoksi. Joki on kyseisillä alueilla kohtuullisen leveä - rapiat puolet tenosta...ja yläjuoksulla, missä leirimme oli, noin Utsjoen levyinen. Mutta kalastettavia paikkoja oli melko muhevasti - niakaa, köngästä, imua, monttua, jne.
Ja kalaakin tuli - seitsemän ylös ja samanmoinen setti karkuutuksia. Suurin 8kg, pari jalkaa ja loput kohtuullisen kokoisia tittejä. Niitä olisi kyllä tullut huomattavasti enemmänkin, mutta yritimme löytää venäläisiä megamonneja, joita kyseisessä ojassa kuulemma möyrii enemmän kuin saksassa majailee turkkilaisia. Mutta ei, niihin emme törmänneet...paitsi viimeisenä yönä 3 seurueemme jäsentä lähti vielä viime hetkillä kollaamaan leirin lähistön poolit (vaikeita kalastettavia ja paljon kävelemistä), joita emme kalastaneet kuin tuloyönä ja saivat pidellä ja -ylös useampia lohiluokan mötköjä, joista suurin muistaakseni 10,2kg. Mutta - minä ja Elimäen suurvisiiri köllöttelimme puolijoukkueteltassa rokkenrollkrapulassa. Eli - viina vaikuttaa perin kyykyttävästi myös lohenkalastuksen tuloksiin. Nyt se on viimeistään todistettu. Meinasi tulla itsesäälissärypemistalkoot. Ja tulikin.
Leiri oli ihan toimiva ja nätillä paikalla - tosin 30m päässä sijainnut suo imppasi meistä litrakaupalla verta. Ja väitän että lähistöllä pörräsi muutamana päivänä alkoholisoituneita öttiäisiä - meillä oli nimittäin yön kalastuksen jälkeen useampana aamuna biitsillä (ja makea ranta muuten olikin - telttasaunan kupeessa) loistavat kekkerit. Yön kalastussessio...leirisauna...sapuska ja rantatissuttelut - ja voittajaolo. Mutta kun seiskaksi herätettiin muutaman tunnin yöunien jälkeen 12h yökalastussessiolle, oli luovutusvoitto aika lähellä.. Mutta ihmeesti sitä vaan tämmöinen raihnainen keski-ikäinen ukkokin pystyy ihmetekoihin kun on kysymys lohenkalastuksesta.
Kolme päivää meni Utsjoella Energiaa sohvalla imuroiden. Ja tulihan sitä. Kun K ja V maanantaina köröttelivät mossellaan Tenon rannalle, olin yhtä valmis monnien koukuttamiseen kuin Paavo Väyrynen vaalipiirin vaihtamiseen - tai mihin vaan itseä hyödyttävään toimintaan. Kutsuttakoon tätä vastaisuudessa "Paavosmiksi".
Reissu alkoikin hyvin kun K sai hyrräkelan kokeiluheitolla numero yksi monniponnista 11kg möhömahan. Tuhti täti oli, kun pituus oli ainoastaan 103cm ja painoa tuo yksitoista kiloa. Pallokalan sivuprofiili. Tästä eteenpäin homma olikin pelkkää perhonheittoharjoittelua - niin paljon että lihasten lisäksi kipu hiipi sieluun saakka. Ei nykyn nykyäkään 4 päivään. Ja seassa oli muutama ihan kohtuullinen heittokin. Lohenkalastus ei sovi adhd-henkisille.
Huhut kertoivat (jokavuotinen kyläurbaani legenda) taas, että järkyttävät lohilautat ovat vyöryneet vuonosta kohti kutuvesiä ja ovat saavuttaneet jo Tana Brun. Kun K ja V aamulla lähtivät katsastamaan kyseistä ilmiötä vavat tanassa, uskoimme että joen ylittämiseen ei tarvittaisi Tanan notkuvaa ja kapeaa siltaa ollenkaan, koska lohilautan päällä voisi tanssahdella vastarannalle kuten tsiisus aikanaa teki. Helppoa ja käytännöllistä.
Mutta ei niitä sillejä sielläkään ollut. Ja paikallinen kalastusviranomainenkin oli kertonut että "kovin huonosti on kalaa tullut". Ja minua huolestuttaa suuresti se, että tittiä ja jalkaa ei meinaa jäädä siiman jatkeeksi. Ja enemmän vielä huolettaa se ettei niitä piruja näe ilmassakaan. Vesi on loistavan lämpoistä, joten kyllä kalaa olisi ilmassa ihmissilmää ilahduttamassa huomattavasti enemmän, jos sitä kunnon parvissa ylöspäin ampuisi. Ja jos nykyajan lohi on esi-isiään niin paljon energiavalveutuneempi että ymmärtää olla pomppimatta säästömielessä - sen latinankielinen nimi on vaihdettava loikkaajasta sukeltajaksi..
Mutta jos ei lohen saaminen ole tällä hetkellä (ainakaan rannalta - kojamoita kuoriutuu valitettavan vähän) helppoa askartelua, ei ole helppoa myöskään olla minä. Seitsemän viikon turneeni aikana seurakseni tulee nimittäin 4 eri ryhmää 6-10 päiväksi - täynnä tarmoa...ja kun aloituskokoonpanolaisena itse koittaa siinä rallissa mukana pysyä, meinaa fysiikka ja psyyke olla koetuksella. Eilen kehtasin ensimmäisen kerran olla lähtemättä paikallisoppaaksi...ja raahasin kankkuni yläkerran väen tiluksille viskibaileysiä imppaamaan. Hauskaa oli, eikä pakarakaan kramppaa enää, niinkuin kahdella viimeisellä luvalla. Joo, pakara! Ja reidet. Ja puristusote on niin kadoksissa että sokea luulisi kätellessä tyttölapseksi. Ja kyllä se liiallinen kalastaminen päähänkin ottaa - kaikkihan alkaa maistua puulta massoina. Niinkuin Annukan Grillin porokebab - ensimmäiset 15 menivät mahottoman helposti kuolatsunamin kera, mutta nyt on ollut pakko pitää siitäkin taukoa ettei tule yliannosinhoa. Ja niin hyviä ystäviä meistä on kyseisen eineksen kanssa tullut, että en uskalla sitä suhdetta riskeerata.
En myöskään uskalla olla nauttimatta meneillään olevasta sapattivuodestani. Enkä sen jälkeisestä ajasta. Tapaus Tabermann todisti sen että mitä tahansa voi odottaa kulman takana. Teen siis tänään asioita joita voisin tehdä huomenna. Tänään ja tunteella.
Toivotan Tommylle hyvää matkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti