Suomalainen mies ei ole shoppaillessa parhaimmillaan. Ei kaksin, eikä varsinkaan yksin. Se hämmentyy ja toimii kuten kolmevuotias. Puhuu toki hieman lasta pidempiä lauseita.
Minä sekosin takkikaupoilla.
Oikeastaan en ollut ostoksilla, vaan tapoin aikaa raviohjelman kimpussa. Hetkellisen akuutin aivokriisin jälkeen päätin lähteä samoilemaan ympäri kylämme keskeistä kauppakeskusta. Melko sekavassa mielentilassa, siis.
En ehtinyt vaellella kuin hetken, kun olin jo tekemässä omaa heräteostosennätystäni. Takki päälle, takki pois ja tiskille.
Olin niin ylpeä löydöstäni, että lähdin välittömästi köpöttelemään kohti kaksiotani kummallinen virne kasvoillani.
Kotona sitten takki päälle, takki pois, takki päälle, huppu pois. Toimii.
Palkitsin itseni vielä kunnon möykyllä hevosen filettä ja miehekkäällä satsilla katkarapusalaattia. Taisin välillä koittaa kolttua vielä kerran.
Pikku päikkärit ja kohti autoa.
Ja sitten se paniikki iski! Ei autoa. Ei missään. Häh? Viron mafia?
Eikö niille riitä että varastavat fillarini sitä mukaa kuin vakuutusyhtiöt ehtivät ne korvata?!
Ensihämmennyksestäni selvittyäni aloin tallata perse keikkuen pikakävelyä edes takas kaikkia kolmea katua joille asukaspysäköintilupani ylettää. Mutta ei..
Pitkä oli se parikymmenminuuttinen, kun aloin arpoa kärryni kohtaloa. Lopulta keksin alkaa käydä päiväni kulkua järjestelmällisesti läpi. Anglia pysyi mielikuvamatkallani mukana aina suurta tyydytystä tuoneelle takkikeikalleni saakka.
Ei sa.....na, olenko voinut olla niin urpo, että rakkine köllöttelee kauppakeskuksen kellarissa?
Tassu takataskuun ja...PARKKILIPPU!
Jos itseään ei voi myötähävetä, niin tälle tunteelle on keksittävä facebookissa mahdollisimman silmille räjähtävä kuvaus. Tikkari keksijälle.
Ugh, olen puhunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti