Aloitin tänään koulun. Penaalit ja kaikki. Koulussa viitataan kuten taannoinkin.
Ekakerta 1991 jälkeen jännitti niinkuin kaikki ekakerrat.
Huomenna olen jo vanha tekijä.
Viikko sitten jännitti myös.
Vein moottorikelkkaa huoltoon kasin ruuhkassa.
Joku varhaisteini oli varmaan aamuvitutuksessaan avannut kärryn kipin lukituksen.
Minähän en kyseistä unohda.
Ensimmäiset 4km menivät komeammin kuin koskaan.
Kärrystä kuului toki kovaa kolinaa, mutta luulin tohkeissani sen olevan irrallaan vilistävien ohjainrautojen pikkujouluista iloista kilinää.
Mutta kun kiihdytin amerikanautoni liikennevaloissa paalupaikalta aggressiivisen ahnaasti kohti ensimmäistä shikaania, iski peilistä helvetti silmille: juuri kun olin murskannut kanssakilpailijani ja siirryin ylivoimaisessa johdossa yli Aleksin - ylimielinen hymy kasvoillani - ja jatkoin kanttikivien yli Veskun mäkeen, jysähti peräkärry pystyyn ihan helevetinmoisella paukkeella.
Älä putoa kelkka, älä!
Eikä pudonnut, kun kerrankin maltoin sen kohtuullisesti köyttää.
Perässäni kiihdytellyt tusinan auton jono ohitti sirkukseni muutamassa sekunnissa ja kun hieman yli kaikki kuljettajista katsoivat ajoradan sijasta syyttävästi minua, hämmästelen, etten joutunut todistamaan yhtään peräänajoa.
Siihen olisin ollut ainakin osasyyllinen, ellen sitten peräti pääjehu.
Muistaakseni autosta nouseminen ei ole ikinä hävettänyt enempää.
Kelkkailu on vaarallinen harrastus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti