Stadium on hieno urheilukrääsäliike. Sieltä löytyy helmiä usein ilman kompassia ja otsalamppuakin.
Mutta Stadiumiin voi mennä ainoastaan hyvällä ja leppoisalla fiiliksellä.
Piipahdin siellä tänään. Jos lääkitykseni ei olisi kunnossa, olisin saanut paniikkikohtauksen ja -ainakin akuutin ahdistuksen.
Köpötellessäni oviaukosta kohti takakulman urheilujalkineosastoa (30m), minua kohti lauottiin 5kpl "heihei", "moi" ja "voinko auttaa"-avausrepliikkiä. Matkani varrelle oli ripoteltu seitsemän myyntihenkilöä, joista viisi siis hyökkäsi hymyssä suin kimppuuni. Kaksi ei suutaan avannut, mikä uskoakseni johtui siitä että seisoivat "heihein" vieressä ja pystyivät edes sen verran lukemaan suupielieni suuntaa, että malttoivat olla lopsauttamatta mitään hullunhauskaa klassikkoa.
Kamala kokemus.
Mieleeni tulvahti nuoruusvuosieni opiskeluvuodet jenkeissä ja siellä tuskalliset ostoskeikat paikallisen "Footlocker"-ketjun lenkkarikioskeihin, joihin ei ikinä pystynyt hyökkäämään edes juoksujalkaa sisään, kun finninaamaiset aivopestyt kaupparatsut olivat jo tarjonneet apuaan kaikkeen mahdolliseen pohjallisten sovituksesta oluen panemiseen.
Stadiumiin ja Footlockeriin ei tarvitse asentaa kameroita. Niissä ei pysty kaivamaan nenäänsäkään huomaamatta. Kyseisen operaation aikana haluaisin toisaalta kuulla "miten voin auttaa"-kommentin. Tietäisin mitä vastata.
Ja eiliseltä Dressmanin herttaiselta "Hei, voinko auttaa"-tytöltä pyydän nyt julkisesti anteeksi typerän töksähtävää "En MISSÄÄN TAPAUKSESSA tarvitse apua!!"-ankkaani.
Haluaisin kuitenkin samaan hengenvetoon mainita, että tulin luoksesi suoraan Stadiumista?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti