Eli raapustelin aikaa tappaakseni toissa iltana tommoisen 30tuhannen sanan esitelmän tänne...ja tokihan se sitten hoopeen akun simahtaessa koko hoito katosi niin kauas ettei meikäläisen tietotaidolla palannut, vaikka sinkoilin aitan seinille melkoisen annoksen saatanoita ja perkeleitä. Ja väitän tallentaneeni tarinat ihan tarpeeksi tiheään. Mutta - olen läppäriurpo, kuten niin moni ikätovereistani.
Mutta toisaalta, mikäs tässä on kirjoitellessa - mukavaa puuhaahan tämä on. Mutta ihan ainoa kerta ikinä, kun kirjoittaminen kehittää sellaisen hikoilutsunamin että Nooa alkaisi satavarmasti eläessään hakata arkkiinsa puutikkuja melko hätäisellä tahdilla..
Asiaan. Poistuin -ainakin hetkellisesti- mikämikä maasta lauantaina lumisadeyön (tunturissa) jälkeen. Kohtuullisen eksoottinen reissu, kun kotona etelässä meni 30 astetta puhki. Suomessa on pitkät tiet ja -kelit, sekä melkoinen maisemavalikoima.
Lahti muuten hikoiltiin tänään suomen maailmankartalle - 35 astetta!!! Ja sillä tuli maamme ennätys. Ollaan aika ylpeitä. Tämä siis Launeen mittauspisteessä. Ei siis ihme että Launeen vesiä niin puhtaiksi hehkutetaan - onhan selvää että keitetty vesi on puhtaampaa kuin sen sukulainen - keittämätön vesi. Salpausselkä toimii hyvässä ja pahassa - kerää lämmön...mutta valitettavasti se myös pysäyttää usein sadepilvet...eikä päästä näitä pihdeistään ennenkuin tyhjenevät. Yleensä olen alla. Ja väärin pukeutunut..
Kalastus ei siis Tenolla ollut Kuolan reissun jälkeen minulle ja monelle tutulleni kovinkaan tuottoisaa. Ja jos oikein rehellinen olen, niin olihan se ihan hanurista, kun kukaan tutuista (useita) rantakalastajista ei saanut kyseisen parin viikon aikana kalan kalaa ylös. Soutajilla meni vissiinkin paremmin. Mutta tämähän ei ole varsinaisesti mikään suunnaton ihme, kun vesi nousi niin paljon ja nopeasti että viimeisinä päivinä bluecharmia oli tarjottava jokeen mahdollisimman pitkällä vavalla koivunoksalta käsin.. Ja jos kahlaamaan uskaltautui, oli pakko katsella enemmän ylävirtaan kuin alavirtaan, ettei jäänyt tukkien jyräämäksi.
Päivänä eräänä ollessani lähdössä joelle, soitteli ystäväni A, että turhaan tulisin, kun oli yrittänyt saada perhoa jokeen jo hetken aikaa, mutta niin oli kova tuuli että edes perhosiima ei suostunut koskeen asettumaan. Jätin sitten kyseisen luvan kalastamatta, koska olen vuosien varrella monestakin suusta kuullut, että perho kalastaa paremmin silloin, kun se sijaitsee vedessä..
Tänne siis tulin, turkkilaiseen saunaan. Ei kyllä ole minun juttu. Ennemmin vaikka kylmä kuin tämmöinen karmea helle. Niin on kuuma että moottoripyörätkin kellahtelevat kyljelleen, kun jalat humahtavat keitetyn asfaltin läpi. HD-hemmoillakin pitää olla kakkosnelosen pätkä kainalossa parkkeeraamista varten. Ja niillä vehkeillä ajaessa kyseisen kapistuksen kuljettaminen kainalossa on melkoinen teko!
Mutta sen sanon, että otan helteenkin vastaan - ja kärsin siitä vaikka kolme vuotta - jos VAAN Isä Mitrosta ei tule presidenttiehdokasta, eikä VARSINKAAN presidenttiä. Se joka tommoisia tosissaan ehdottelee, saa minulta ja monelta muulta ikuisen kirouksen (kivuliaan) niskaansa...ja jos se ei rangaistukseksi riitä - kaupan päälle viikonlopun omavalintaisessa kylpylässä Jutta Urpilaisen ja sen Mitrotyypin kanssa. Toki täytyy ensin selvittää miten maamme lakipykälät suhtautuvat kyseisenlaiseen kidutukseen. Afganistanissa tämä olisi kuulemma ok ja arkipäivää. Ja tietty jenkeissä. Amerikan yhdysvalloissa sitapaitsi löytyy juttamaista väkeä enemmän kuin sdp:llä on tovereita (kertaa kolmisenkymmentä miljoonaa).
Ja jotta pääsisin tästä ihmisten mollaamismoodista, haluaisin esittää toivomuksen teille kaikille jotka täällä etelän helteissä tallustatte: kun päivittäin tapaatte kesää...muistuttakaa sille, että ei saa olla niin kiireinen ettei ehtisi Utsjoella piipahtaa - mikämikä-maan asukkaat ja turistitkin ansaitsevat edes kesän tapaisen. Kiitos.
En siis ole Tenolla, vaan pelkkä Monninkoukuttaja. Jos en itse kykene muuttamaan blogin nimeä...otan yhteyttä alle 13v sukulaisiini, jotka uskoakseni tekevät sen nopeammin kuin hikipisara putoaa lattialle nenänkärjestä - makuultaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti