Ja lopulta kävi näin:
Norjassa tunturiin. Siellä kärry auki ja kelkka alas. No mahoton rätinä
ja paukehan sieltä kuului. Ensin luulin, että kapistus oli umpi jäässä 1300km retuutuksesta.
Kun ajoin eteen metrin pari tajusin silmänräpäyksessä, että romu oli.
Hyppi ja pomppi ja paukkui ja tärisi. Iso hälytys!
Tutkin ja hämmästelin (olen loistava mekaanikko) ja ymmärsin, että väärin oli kasattu. Joku otti kiinni johonkin toiseen. Ajokieltoon ja heti!
Paitsi kärryyn oli ajettava. Pikaisesti.
Hyperventiloin hetken, mutta pian ymmärsin tehdä suurimmalle tuntemani kelkkatietäjälle, Isolle Aaalle "mitä hittoa mä teen"- katastrofipuhelun, mutta tokihan amerikanpuhelimeni oli juuri tällöin imuroinut virtapiirinsä täyteen relaksantteja, eikä pihissyt pätkääkään.
Ei päälle, ei pois päältä. Umpinen kuja.
Tällaisessa tapauksessa paras tapa toimia on alkaa ajaa auto-kelkkakärry-yhdistelmää mahdollisimman kovaa.
Ja sen tein.
Samalla kun luuri jostain kumman syystä alkoi antaa elonmerkkejä ja siitä ilahtuneena sytyin tekemään iloani hallitsematta henkisiä aaltoja, saavuin erään norjalaisen kylän ydinkeskustaan, jossa uloshengitykseni aikana porauduin koko yhdistelmäni kanssa syvälle paikalliseen hidastemöykkyyn, josta sinkouduin kaiken muun krääsän kera kohti taivasta..
Siellä me mentiin...ja tultiin takaisin...ja mentiin...ja tultiin...muutaman kerran, kunnes oltiin koko suuri kelkkaperhe keskellä tietä. Paikallaan.
Häpeä oli yllättävän pientä, vaikka suuri joukko paikallista väkeä osoitteli sormillaan ja nauroi.
Ilo oli kuitenkin häpeää suurempi.
Siitä sitten häntä koipien välissä kohti suomalaista kotikylää. Iloisin mielin, kunnes autosta loppui bensa 2km ennen määränpäätä. Oho ja noin.
No, bussi tuli takaa ja otti kyytiin. Sillä kylille, bensaa kannuun ja paikallisesta baarista pummikyyti autolle.
Mutta autolla oli silmillä uusi katastrofi: kannussa ei ollut kaatonokkaa. WTF!?
McGyver-henkisesti selvitin uhkaavan tilanteen löytämällä (semmoinen vahinko, että toista ei tule) kontista aiemmin talvella katkenneen muoviputken ja teippirullan.
Muutama tippa tippui tielle - anteeksi Teno, anteeksi - mutta taas mentiin.
Tämän välitarinan opetus on siis: Älä heitä MITÄÄN pois, voit joskus Tenon varressa tarvita sitä!
No kelkasta löytyi vika pienen ravistelun jälkeen...mutta kokoamisvaiheessa tippui tietenkin 1,5cm metalliholkki 2,0cm reiästä likakaivoon. ON se mahdollista.
Ainutlaatuinen osa. Löytyi lopulta. Likakaivosta. Tämä kilkutin ja muutama kilo muuta metallikrääsää nostettiin varsimagneetilla sivistyksen pariin melkoisesta öljymoskasta.
Tarinan loppu on tylsää perushuttua:
Käsisuoja poikki, bensat oli loppua kelkasta tunturissa, Salkkareiden Seppo veti muiden juomat, kahvinkeitin meinasi käräyttää mökin, jne jne.
Ja lopuksi puolet omaisuudesta jäi lähdettyäni lappiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti