sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Hissikatastrofi

Tämä saattaa kuullostaa vanhan kertaukselta...mutta jäin taas hissiin jumiin.
Kotitalon haitarihissiin, kahden kerroksen väliin.

Paniikki. Ja paheni kun keksin olevani liikkeellä ilman puhelinta.
Per...!!#&!#!

Hypin ja pompin ja runkkasin kaikkia mahdollisia nappuloita, mutta katiska ei liikahtanut.
Viimeisessä hädässä aloin hakata hälytysnappia. Ihan hirmuinen meteli siitä lähti. Semmoisesta mekkalasta pitäisi naapurikorttelissakin ihmisten tajuta, että jossain on ihminen pulassa.

Niin kova oli katastrofisummerin sirinä, että olin varma että ainakin naapurin klenkkaava mummo olisi pinkaissut käytävään paskat housussa tulipaloa huutaen.
Mutta ei. Ovet eivät käyneet. Ei kiinnostanut 33A:n asukkaita aikuisen ihmisen hätä.

Jatkoin summerin painamista useita minuutteja, mutta huonolla menestyksellä.
Lopulta istuin lamaantuneena penkille. Joo, meidän hississä on penkki. Luksusta.

Masentuneena huokaillessani päätin vielä käydä paneelin kaikki nappulat läpi. Ja oho, kakkonen alkoi toimia.

Seuraa tarinan sankarihtava osuus.
Astuin 2kerroksessa käytävään, mutta en ehtinyt laittaa edes haitariovea kiinni, kun päätin koittaa onneani ja jatkaa matkaa kuudenteen kerrokseen - hissillä.
Hissiin, ylös ja ulos ja olo kuin maailmanvalloittajalla.

2 kommenttia: