lauantai 4. helmikuuta 2012

Onnea, Aku Ankka!

Rakas ystäväni Kreikka alkaa rakentaa uutta, parempaa Kreikkaa ihan ruohonjuuritasolta.
Helleenit lähtevät maailmanvalloitukseen parantamalla kouluruokailua.
Hyvä, Kreikka, hyvä - ensin lapset kuosiin ja sitten vuonna 2099 valtiontalouden kimppuun!

Koulupöperöiden kehittäminen on toki vallan upea ajatus, mutta koska mekin -suomalaiset- olemme kyseisen toiminnan maksumiehiä ja -naisia, tulee mieleen että pitäisikö meidän tukea ensin Hollolan peruskoulun keittiötä ja vasta sitten Ateenan kokkeja..?

Meillä on kotipuolessa tällä hetkellä tärkeämpääkin päänvaivaa:
Pitää päättää oletko homo ja/tai suvaitsevainen, vai rasisti ja suvaitsematon.
Pressanvaalista on tehty kummallinen "minkälainen ihminen olet"- kilpailu.

Kaikenlainen kaikenlaisten ihmisten ymmärtäminen on täysin loistava piirre ihmisessä. Toivoisin, että joku ymmärtää minuakin.

Onko kaikkien näyttelijöiden kuitenkin oltava samaa mieltä? Tai muiden alojen taiteilijoiden.
Jos taiteilija äänestää Saulia, hän ei ole muodikas.
Näin tehdessään hän on kuitenkin halveksittu. Onpahan ainakin jotain.

Minulla on äänestyksen suhteen ongelma. Pidän molempien ehdokkaiden ajatuksista ja tyylistä. Voisin äänestää kumpaakin - tyylikkäitä, viisaita herrasmiehiä molemmat.
Mutta en ehkä pysty äänestämään ollenkaan, koska näin tekemällä tunnen pettäväni toisen.
Onnea, Aku Ankka!

1 kommentti:

  1. Sama homma. Pidän molemmista, sivistyneitä ja fiksuja. Joissain asioissa olen samaa mieltä Saulin kanssa, toisissa Pekan.
    Valinta on positiivinen ongelma.
    Ois voinu käydä niinkin että tässä arvottais Soinin ja Väyrysen välillä... mieti sitä.

    VastaaPoista