Ja keskellä virtaa joki..

Perusleirissä kaikki hyvin.
Perin herttainen campingleidi virkkasi meille mökit ja luvat ja muun tilpehöörin pilkulleen...ja tottakai desinfioi romumme ohjeiden mukaisesti niin, ettei ite perkele, gyrodactalus-loinen pääse mukanamme pilaamaan kuvankaunista vesistöä.
Kyseinen sittiäinen on tuhonnut jo monia Norjan lohijokia ja tietoisina tästä tarjosimme hymyssäsuin omat vermeemme suihkutettavaksi.
ME ei tuhota mitään, eiei..

Melkoinen sotku siitä puuhastelusta toki tuli ja henkiset perkeleet lentelivät jäämeren päälle kahluuhousujen, perhorasioiden jne seasta.
Hyvän asian johdosta kunnon mies ja -kalastaja paskoo vaikka housuunsa.

Melkoisella kiireellä siinä sitten virittäydyimme Vapon turvesoilta löyhkääviin kahlureihimme tunnin aloituksesta myöhässä, kunnes naapurimökin itseämme huomattavasti valveutuneempien kanssakansalaistemme ohjeistuksella rauhoituimme: lupamme alkaisi vasta 21:00 paikallista aikaa.
Rauha maahan ja silleen.
Hetken hämmästelyn jälkeen mökkiimme laskeutui syvä rauha ja henkinen kiihkolla kiskottu "aikuinen nainen" loppuillan karaokessa.

Lopulta päästiin matkaan, huraa.
Ohjeiden mukainen 2km tien päähän oli lopulta 5km, mikä siis on autolla ihan kohtuullinen siirtymävirhe (vaelluskengillä olisi hermoja raastava), mikä kestettiin lopulta miehekkäästi, vaikka ainakin minun psyykeeni meinasi räjähtää pirstaleiksi jokaisen kahden kilsan jälkeisen mutkan jälkeen.

Jumalankiitos, kärrypolku loppui lopulta ja päästiin kohti jokea.
Tai viimeistään kahden autolle palaamiseni jälkeen. Tai kolmen.
Mulla on pirun huono (muisti?) tapa unohtaa kaikennäköistä oleellista autoon tai oikeastaan mihin vaan...mutta kuitenkin muistaa ne hetken päästä.
Unohtaminen on hanurista, mutta unohtamisten muistaminen nopeasti melkoista hallitsemattoman ilon pirskahtelua.

Elämäni on muistini (huonon) johdosta sellaista tunteiden ylä- ja alamäkeä, että EKG käyrä olisi ajattelevana henkilönä niin kateellinen maamme kansalainen, ettei sitä vihreyttä saisi pysymään purkissa edes jeesusteipillä.

Pikku köpöttelyn jälkeen olimme lopulta "melkoisen" jyrkällä joentörmällä Haukikoiran "Da Vinski" veneestä tutun sinisen köyden kupeella.
Siitä vaan alas ja pääosa persmäkeä.
Persmäki on hullunhauskaa ajanvietettä talvella ja ilman perhovapoja!

Pohjalla pää ylös ja ajatus: "tääkö se on se taivas"?
Ja oli se. Siinä seljällään taivasta töllötellen ja itteään pystyyn kammeten tajuttiin että taivasta päällä ja taivasta alla: hämmästyttävä upea kan joni.
Ja Keskellä virtaa joki...