Kuka vihki Jeesuksen?

Pakistanissa oli muutama päivä sitten kansallinen vapaapäivä  jotta ihmiset pääsevät osallistumaan mohammedista tehdyn videon vastaisiin mielenosoituksiin. Priceless.

Conan O'Brien, tuo amerikkalaisuuden ruumiillistuma, ilkkui muutama vuosi sitten suomea perin ilkein sanoin. Odotin kalavehkeet valmiina valtion takaamaa pitkää viikonloppua.

Viime viikon paras uutinen oli se että Jeesus oli mahdollisesti naimisissa.
Jeesus ei siis päässyt poikaporukalla pitkille kalareissuille.
Oliko jesse tossun alla, kirjoittiko rouva puheet?

Ehdotus ensimmäisen sairauslomapäivän muuttumisesta palkattomaksi jakaa kansaa.
Ajatelmassa on toki ristiriitoja.

Lyhyet sairauslomat vähenisivät pomminvarmasti. Radikaalisti. Monilla ei olisi varaa olla pois töistä.
Tämä johtaisi sairaina työskentelevien massan räjähdysmäiseen kasvuun,  mistä lienee seuraus se että flunssa-aaltojen jne leviäminen helpottuu kun sairaat ihmiset köhivät työpaikoilla. Haluatko flunssaisen sairaanhoitajan vaihtamaan aikuisten vaippojasi? 

Viikonloput lyhenisivät dramaattisesti kun maanantai ja perjantaipoissaolot vähenisivät.
Saako kansan vapaa-ajan viettoon puuttua näin rankalla kädellä?

Parasta tässä kaikessa olisi kuitenkin lakimuutoksen positiivinen vaikutus lasten terveyteen.
Odotan suurella mielenkiinnolla mihin natiaisten köhien, kuumeiden ja oksennustautien määrä notkahtaa. 

200 loikan pooli

Matkani pohjoisella joella jäi kesken. Tässä tiivistelmä:

Jokivarteen lasketeltuamme ensimmäinen tapaamamme ihminen oli kalastuksenvalvoja. En ole joutunut näyttämään lupia lähes ikinä.
"Luvat, todistukset, piljetit, ansioristit jne, kiitos", sanoi Nikolai, nykyinen suosikkini valvojien joukosta. Nikolai on hyvä. Antoi vinkit ja kertoi tarvittavan, mutta jätti tarpeeksi kalastajan oman taidon varaan.

Ilta alkoi jo hämärtyä kun keinuimme kanjonin reunoja kohti toinen toistaan komeampia pooleja. Tomi sai kiinnityksen kalaankin. Itse sinkoilin heittosiimaa pimeyteen onnen purskahdusten ja vahvan itseluottamuksen saattelemina. Kalankin väitin jo kerran iskeneen.
"Kiinni, irti, perkele!"
"Melko mielenkiintoista nähdä aamulla mihin olemme heitelleet. Odotan aamua niinkuin Kindermunan avaamista", sanoin.

Pikkuhiljaa jatkoimme kapenevaa joenuomaa ylävirtaan, kunnes kevyessä aamun kajossa kangasteli täydellisen näköinen koskenniska.
Minun vuoroni korkata.

Kymmenen metrin päässä rannasta häämötti klassinen jokaniskan heittokivi.
Lähestyin sitä varmoin mutta pimeässä varovaisin lapsenaskelin.
Ei riittänyt varovaisuus, kun jo muutaman askeleen päässä tajusin olevani matkalla kohti vedenpintaa korkeuhyppytyylillä, töppöset kohti taivasta.
"Tässä ei hyvin käy", ehdin ajatella.

Puolen metrin veteen selälleen putoaminen ei anna juurikaan mahdollisuuksia selvitä kastumatta, varsinkaan kun olet virittäytynyt (juuri hankittuihin) vyötärömallin kahluuhousuihin.

Euroopan tasollakin kuuluisa hidas ajatuksenjuoksuni liikahti tässä hirmuisessa hätätilanteessa hätkähdyttävän nopeasti ja yhtäkkiä pitelin itseäni yhdellä kädellä sillassa kuten vain seinäjokinen painija sen osaa tehdä, toisella kädellä koko ajan kaverin lainavapaa varjellen.
Kolmipistevaakani päätarkoitus oli toki kännykkäni varjeleminen. Olen toistuvasti tyhmä ja pidän sitä taskussa kahlatessani.


Mutta ei riittänyt käden mitta.
Kännykälle kävi joogan ansiosta hyvin mutta alakerran alusvaatetuksen kosteusprosentille ei.

Veteen pudotessa ei kannata olla virittäytynyt kolmesenttisiin lampaanvillaimitaatio-pöksyihin.
Alusvaatetukseni painoi pikapikaa kolmatta kiloa.
Pari kiloa sain puristeltua pikaisesti pois, mutta melko kostea olo jäi. Päänahan sisusta kuitenkin kuumotti.

Päätettiin tehdä tulet heti kun pakaroita alkaisi paleltaa liikaa.
Hätätilannepäätöksestä ei mennyt kuin muutama minuutti kun Tomi alkoi viittoa joelta selkäni taakse.
Parinkymmenen metrin päässä seisoo jokitörmällä aamun kajoa vasten rauhallisesti vastaileva ukko jonka takana koivikon peittävä savupatsas. Mistäs tämä ilmestyi?
Törmän takana oli norjalaisten lohestajien leiri jonka keskellä juhannushenkinen kokko.
Joskus näinkin.

Pari kilometriä päätettiin jatkaa ylävirtaan.
Joki oli pitkän pätkää melko matalaa ja pomppuista, mutta päättäväisesti matkasimme kohti kartalta bongattua selkeää laajentumaa.
Viimeinen kilometri paljastui sellaiseksi pajuviidakoksi että en ole vastaavaan koko perhokalastusurallani törmännyt.
Kahden vavan kanssa samoilu läpi viikatetta vaativan pajukon saa väsyneen miehen kiroilemaan niin että amerikkalaisessa dokumentissa nauhalta kuuluisi pelkkää piippausta.

Mutta kyllä kannatti.
Viidakon loputtua edessämme oli puolen kilometriä kuvankaunista lohipoolia: matalan kosken jälkeinen monttu ja sitä seuraava pitkä niva. Hrr..

Eipä aikaakaan kun ensimmäinen asukas paljasti itsensä. Ja sitten toinen ja kolmas ja..
Pooli oli pullollaan lohia. Kaloja kimpoili kolmensadan metrin matkalla kahden tunnin aikana lähemmäs kaksiSATAA kertaa. Toki monet loikista olivat samojen lohien, mutta peijooni vieköön, oli niitä eri kokoisia ja erinäköisiäkin kymmeniä.

Ja kaikkea koitettiin perinteisistä lohiperhoista surffilautoihin ja nymfeihin, mutta kaikki olivat lopulta lähinnä ohiperhoja.
Ei tärpin tärppiä, ei edes sellaista jota olisi itselleen tärpiksi voinut valehdella.
Epätodellinen tilanne.
Toki kuulin matkalla kahdelta vastaantulleelta norskilta että "ylävirrassa oli sellainen pooli jossa kalat hyppivät koko ajan mutta mihinkään ne eivät ota".
Epäilin silloin että eivät osanneet asiaansa. En epäillyt enää.

Lähimpänä väsytystä olin kun noin kuuden kilon kolli ponkaisi kohti taivasta niin että heittosiimani jäi metrin korkeuteen saakka kiinni kalan vatsaevään.
Oliko minulla siis kala siiman päässä?

Ei siis tullut mitään vaikka kaikki keinot koitettiin.
Lohi 6 - kalastaja 0, reput selkään ja kohti kotia. Mutta kaikki poolit kalastaen ja niitä auringonvalossa ihastellen.

Komeita olivatkin ja aikalailla sellaisia mitä lähes pilkkopimeässä arvelimmekin.
Paitsi...se loistava ränni johon käytin lähes puoli tuntia ja jossa kala iski. Vettä 15cm eikä MITÄÄN mahdollisuutta että siinä olisi koukkuun tarttunut muuta kuin maapallo.

Näin jatkettiin, kuvia otettiin ja kalatkin saatiin.
Loppu hyvin ja lähes kaikki ihan hyvin :)

Mihin sattuu, maailma?

Mihin sattuu maailma, mikä sinun on?
Suuri ongelmasi on sairaalloinen viha.
Kaikkialla tapetaan hakataan raiskataan murhataan.

Usko on tapattanut aina, siinä ei ole sinänsä mitään uutta.
Kristinusko, Islaminusko, jne usko.

Kristityt tappoivat taannoin kaikki jotka eivät ymmärtäneet että kristinusko on ainut tapa uskoa.
Siinä meni inkkarit ja punkkarit ainoan oikean jumalan sanaa levittäessä.
Ja levisihän se, vaikka tyhmä alkuasukas ei aluksi ymmärtänyt omaa parastaan.
Lahtauksen keskellä kävi kuitenkin niin että monilla alueilla ei jäänyt juurikaan jumalan sanaan uskovia. Paitsi sanansaattajat.
Nyt näin ei voi käydä, meitä on paljon.

Nettiajassa näyttää siltä että kristitty on ymmärtänyt että ihmisillä voi olla useampikin kuin yksi tapa uskoa.
Islaminuskoinen ei sitä vielä usko.

Islam ei ole kuitenkaan ainoa usko joka tekee viisaistakin hölmöjä.
Mitä järkeä on kiihkoilla uskonnon takia? Uskonnon!?
Käsi pystyyn kaikki te ympäri maailman jotka kinastelette uskonnon takia!
Kertoiko jumalanne tai joku muu tähän rinnastettava veijari että tapettava on? Kenelle kertoi?
Jos aivot ovat pienet, ne on helppo pestä. Mutta ei kai kaikilla rähinöitsijöillä ole pienet aivot?

Islaminuskoisiin (toim huom: EI kaikkiin) on pumpattu viime vuosina paljon vihaa.
Ja pistäähän se toki vihaksi kun joku on niin törkeä että piirtelee ilkeitä kuvia isosta päälliköstä.
Semmoinen piirtelijä pitää tappaa ja kaikki kyseisen maan kansalaiset siinä ohessa.

Viimeinen pisara on ymmärrettävästi videonpätkä muhiksesta med kaikenlaiset ihmisen paheet. Tsiisuksesta voi toki tollaisen tehdä, mutta ei muhammedista.
Mutta kun nyt sellainen video amerikassa tehtiin, niin aivan oikeutettua on että sellaisen maan suurlähettiläsherra raiskataan, lahdataan ja ruumiinsa kiikutetaan kylänraitille ja kaikkialla keräännytään pauhaamaan kuolemaa amerikkalaisille.
Kohta kuolee ranskalaisiakin.

Kiinalaiset ovat myös vihaisia kun Japani meni ostamaan itselleen pari pikkuista saarta joiden muutama kinkki muistelee mahdollisesti joskus kuuluneen Kiinalle.
Tästä syystä pienet ihmiset haluavat suurta sotaa Japania vastaan.
Tuollaista EI vaan saa tehdä ilman suunnatonta rangaistusta.
"Kuolema kaikille Japanilaisille!" huutavat kiinalaiset barrikadeilla.

Maailma, olet kummallisessa tilassa! Ihmisesi raivoavat naurettavista asioista. Oletko ahnehtinut liikaa ihmisiä? Oletko maailma räjähtämäisilläsi?

Huom: haluan täten mainita että minulla ei ole mitään jotain nimenomaista uskontoa vastaan, tai ainakaan enempää kuin jotain toisenmerkkistä. Islam pomppasi esimerkiksi siitä syystä että kyseinen poppoo pöljäilee tällä hetkellä kohtuuttoman paljon kohtuuttoman naurettavista syistä.

Itse en ole aggressiivinen - en kuulu kirkkoon..


 

Kilvanajoa kylänraitilla

Nyt sen näin, autokilpailun keskisuomalaisella autobaanalla.

Kilvan aloitti saksasta tuotu 2003-mallin farkkuvolvo imeytyen lisävalot loistaen takapuskuriini. Melko lujaa lienee tullut kun en huomannut lähestymistään. Yhtäkkiä vaan oli siinä.

Tätä myyntiedustajaa ei voi haukkua paskurissa roikkumisesta. Sinkosi jo ohitseni kun aloin vasta tajuta tuijottavani jonkun silmänvalkuaisia taustapeilistä.
Laatikkomobiili keinui kaikkine kulmineen hallitsemattoman näköisesti kello kymmenestä kahteen. Normaali kansanauto ei olisi kyennyt moiseen. Jääkaappivolvolle kyseinen oli rutiinia.

Tämä ruotsalainen oli synnynnäinen rattimies. Autoilija joka ei koskaan saanut kunnon mahdollisuutta jokkis-urallaan. Ja hyvät oli otteet, sen myönnän.

Selvännäkijä tämä maanteiden timo mäkinen ei kuitenkaan ollut, sillä ollessaan tällainen ei olisi ikinä parkkeerannut autoaan 120km/h vauhdissa metrin päähän punaisen kauppatorihenkisen sporttimallin nissanin (jossa tummennetut lasit) perään jossa tilaisuuttaan odotteli ihan oikea hartolalainen teini lippis vinossa.
Kisahan siitä tuli.

Teuvalainen rättikauppias pumppasi finninaaman imussa aggressiivisesti odottaen keltaisen viivan loppumista niinkuin kalamies odottaa räikän kirkasta sirinää.
Ja sitten mentiin.

Ensin iski edustaja lähes tuplavauhdilla sallittuun...mutta ei ehtinyt kunnolla edes omalle kaistalleen, kun hartolanseudun pissisten suuri sankari oli jo hakenut oman paikkansa kisan kärjessä.
Mutta volvomies ei tuollaista hävyttömyyttä sietänyt ja paikkasi hetkeellisen herpaantumisensa välittömästi.
Näin jatkui muutaman kerran kunnes punainen paholainen kaarsi piikipaikalta kohti Kirveskosken kuuluisaa kolmen talon kylää. Iskän ja äiskän sikatilalle.

Rättikauppias päätti pitää oman pit-stoppinsa välittömästi tämän jälkeen Neste Jari-Pekalla. Jaripekka on hyvä taukopaikka, paitsi niille jotka haluaisivat ostaa tupakkaa tai kaljaa.

Rankkaa puuhaa tämä kilvanajo. Ja mukaansatempaavaa.
Huomasin yhtäkkiä ajaneeni itse 140km/h teiden ritareiden spektaakkelia seuratessani.

Ja keskellä virtaa joki..

Perusleirissä kaikki hyvin.
Perin herttainen campingleidi virkkasi meille mökit ja luvat ja muun tilpehöörin pilkulleen...ja tottakai desinfioi romumme ohjeiden mukaisesti niin, ettei ite perkele, gyrodactalus-loinen pääse mukanamme pilaamaan kuvankaunista vesistöä.
Kyseinen sittiäinen on tuhonnut jo monia Norjan lohijokia ja tietoisina tästä tarjosimme hymyssäsuin omat vermeemme suihkutettavaksi.
ME ei tuhota mitään, eiei..

Melkoinen sotku siitä puuhastelusta toki tuli ja henkiset perkeleet lentelivät jäämeren päälle kahluuhousujen, perhorasioiden jne seasta.
Hyvän asian johdosta kunnon mies ja -kalastaja paskoo vaikka housuunsa.

Melkoisella kiireellä siinä sitten virittäydyimme Vapon turvesoilta löyhkääviin kahlureihimme tunnin aloituksesta myöhässä, kunnes naapurimökin itseämme huomattavasti valveutuneempien kanssakansalaistemme ohjeistuksella rauhoituimme: lupamme alkaisi vasta 21:00 paikallista aikaa.
Rauha maahan ja silleen.
Hetken hämmästelyn jälkeen mökkiimme laskeutui syvä rauha ja henkinen kiihkolla kiskottu "aikuinen nainen" loppuillan karaokessa.

Lopulta päästiin matkaan, huraa.
Ohjeiden mukainen 2km tien päähän oli lopulta 5km, mikä siis on autolla ihan kohtuullinen siirtymävirhe (vaelluskengillä olisi hermoja raastava), mikä kestettiin lopulta miehekkäästi, vaikka ainakin minun psyykeeni meinasi räjähtää pirstaleiksi jokaisen kahden kilsan jälkeisen mutkan jälkeen.

Jumalankiitos, kärrypolku loppui lopulta ja päästiin kohti jokea.
Tai viimeistään kahden autolle palaamiseni jälkeen. Tai kolmen.
Mulla on pirun huono (muisti?) tapa unohtaa kaikennäköistä oleellista autoon tai oikeastaan mihin vaan...mutta kuitenkin muistaa ne hetken päästä.
Unohtaminen on hanurista, mutta unohtamisten muistaminen nopeasti melkoista hallitsemattoman ilon pirskahtelua.

Elämäni on muistini (huonon) johdosta sellaista tunteiden ylä- ja alamäkeä, että EKG käyrä olisi ajattelevana henkilönä niin kateellinen maamme kansalainen, ettei sitä vihreyttä saisi pysymään purkissa edes jeesusteipillä.

Pikku köpöttelyn jälkeen olimme lopulta "melkoisen" jyrkällä joentörmällä Haukikoiran "Da Vinski" veneestä tutun sinisen köyden kupeella.
Siitä vaan alas ja pääosa persmäkeä.
Persmäki on hullunhauskaa ajanvietettä talvella ja ilman perhovapoja!

Pohjalla pää ylös ja ajatus: "tääkö se on se taivas"?
Ja oli se. Siinä seljällään taivasta töllötellen ja itteään pystyyn kammeten tajuttiin että taivasta päällä ja taivasta alla: hämmästyttävä upea kan joni.
Ja Keskellä virtaa joki...

Raavittiin ja raavittiin..

No joo, perho oli lopulta irti kehostani, aamupala iltapäivällä näykitty, saunat saunottu ja melkoisen väsäämisen jälkeen päätetty lähteä ihan Norjaan saakka viskomaan perhoja jokeen, koska paikallinen lutakko ei meille mitään suonut.

Pakatessa tuli vastaan ensimmäinen vastoinkäyminen, kun kelani oli kadoksissa.
Ei löytynyt koskaan.
Schaiccet ja kaikki muut sivistysmaiden kirosanat!!!
Siihen kaupanpäälle kelaan liittyvän vavan putki tyhjänä.. WTF?
Ja ei löytynyt, ei, kumpaakaan. Onhan tää nyt jo vahvasti hanurista?
Mutta onneksi maailma on pullollaan Kaita.
Siellä Kai, täällä Kai.
Kiitos Kai, että lainasit omat virpomisvälineesi! Olet virpomis ja varpomis-sankarini!

Ja sitten ei löytynyt ajokorttia. Ja jumalauta sitä etittiin!
Eikä löytynyt vaikka raavittiin kynnysmattojen alta.
Ja jos niistä rupisista ajokortinetsijäkynsistä saisi kunnon kuvan, ei kukaan teistä söisi enää ikinä kiinteää ateriaa. Ei ikinä.

Sovittiin Tomin kanssa että ajan Nuorgamiin ja siellä vaihdettaisiin kuskia, koska norskipoliisit ovat kaikenlaisista pikkurikkeistä nin pirun äkäisiä.
Ja nyt pyydän anteeksi teiltä kaikilta tuntemiltani poliiseilta - kyllä tekin olette äkäisiä!

Yhtäkkiä oltiin kohdekylässä. Ja minä ratissa. Oho.

Kaikki hyvin siis, loppureissu tulee olemaan pelkkää laskettelua. Joo joo..

Anteeksi!

Lapissa tapahtui taas:
Olipa kerran...jokunen päivä sitten, kun heräilin pikkulapsen unestani, naama turvoksissa, silmät sirrillään ja rähmää niin täynnä että enämpi olisi melkoinen yliannos.

Yliaikuinen kun olen, aamun ensimmäinen reaktio oli juosta sandaalit savuten viimeisen hädän virtsalle.
Selvisin nipin napin kusematta kalsareihin.

Tuuppasin saunan pöhisemään ja vaapuin rantaan ihmettelemään tälle kesälle epätodellisen kaunista aamua. Aurinko ja kaikki, hrr..
Tulipaikan kupeessa köllötteli kaverin perhovapa hitsipilleineen.
Hitsipilli on perho. Siitä ehkä jotain joskus myöhemmin.

Nappasin kapistuksen kouraani ja pompin peikkomaisen kevyin askelin kotikivikon keulaan kosteaa kohtaloa halveksien.Kotikivikossa mennään usein turvalleen.
Aloin vispaamaan.

Heitin kerran, toisen ja kolmannen...ja juuri kun olin sinkoamassa siiman neljättä kertaa, iski utsjokilaaksoon sellainen minimyräkkä, että maankuulu silmä-käsi-vapa-siima-koordiaationi ei enää kyennyt kuljettamaan perhoa korvani kupeesta kuten se aina aiemmin oli tehnyt, vaan se jysähti viuhuen upeiden yökalsareideni ja toki samalla reisiläskieni läpi aiheuttaen sielussani sellaisen myllerryksen, että kolmosluokan tornado on rinnallaan hirvikärpäsen röyhtäys..

Sekunnin tuhannesosassa ymmärsin että kolmihaarakoukku on tukevasti reisilihassa kiinni - eikä lähde ilman asiaankuuluvaa välineistöä.

Saatanoiden ja perkeleiden jälkeen köpöttelin parkinsonin askelin vapa kaarella itseäni väsytellen joentörmälle koputtelemaan hellästi ja toki välittömästi tämän jälkeen aggressiivisesti oman mökin ja naapurin vastaavan oveen.

Ovista kömpi pari kappaletta täysin hölmistynyttä juuri herännyttä ukkoa jotka eivät meinanneet millään tajuta mitä oli tapahtunut.Ymmärrän tuon hyvin.

Aikani katastrofia seliteltyäni löytyi kolhoosista puukko kalsareiden raateluun ja sivuleikkurit koukun katkaisuun. Suosittelen muuten sivuleikkureita kaikille kalastajille..

Yhtäkkiä kaikki oli hyvin. Koukku kädessä - ei jalassa, kalsarit vain hieman viipaleina, jne.
Kunnes...naapurin turkkilainen perhokalastusmentorini järkevöityi sen verran että sai kysyttyä:
" Siis olitko Utsjoessa kalastamassa? Nythän on rauhoituspäivä!"

Oho...tästä vielä sakot, niin aamun ensimmäinen vartti olisi ollut täydellisyyttä hipova.

Ja kummallinen päivä oli vasta alussa...